AMAZON TULESSA

1

Amazonin sademetsien tiedetään poistavan noin 20 – 25 prosenttia ilmakehän hiilidioksidista. Se on paljon, kun ja jos maapallon keuhkojen annetaan toimia. Kitisemättä on näihin asti vaalittu massatuhoilta Amazonin metsiä, joista 60 prosenttia sijaitsee Brasilian alueella. Tässä katsannossa kuluvana vuonna on kuulunut kummia. Brasiliassa valta vaihtui vuodenvaihteessa ja sen myötä myös ikiaikaiseksi tarkoitettu sademetsien suojelupolitiikka. Alkuvuodesta sademetsiä on poltettu 85 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna yhtä pitkänä aikana.

Brasilian presidentti Bolsonaro on syyttänyt mm. ympäristö- ja kansalaisjärjestöjä sademetsien sytyttämisestä. Hänen oma työnsä on räikeästi Pariisin ilmastosopimuksen vastaista. Hän kannustaa polttamaan sademetsiä niiden raivaamiseksi soijapelloiksi ja nautojen laitumiksi.

Tietenkin Ranskan poliittinen johto ryhtyi tarmokkaasti toimeen. Se nostatti G7-maiden viikonvaihteen kokouksen käsittelyyn ensimmäisenä asiana Brasilian akuutit Amazon-toimet. Tulipa pikaeleenä 20 miljoonaa dollaria tukea välittömiin yhteisiin toimiin Pariisin ilmastosopimuksen huomioon ottamiseksi Amazonissa.

Politiikan kovuudesta kertoo jotain sekin, että Brasilian presidentti aikataulutti omana vetonaan ja sopivaan saumaan Mercosur-kauppasopimuksen neuvottelutuloksen hyväksymistä Euroopan unionin parlamentissa sekä jäsenvaltioissa.

Euroopan komission eroava puheenjohtaja J-C Juncker ehti jo ilmoittaa unionin pysymisestä sääntöperusteisen (kauppa)sopimuspolitiikan takana. Irlanti omasta puolestaan ilmoitti oitis harkitsevansa irrottautumista koko Mercosur -prosessista, jollei Amazonin alueen sademetsiä kohdella Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden edellyttämällä tavalla.

Suomi on nyt EU:n puheenjohtajamaa. Meillä on oltava rohkeutta tehdä sellaisia aloitteita, joilla Amazonin alueen järjetön tuhoaminen saadaan lopetettua.

JAA

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.