Suomen ilmavoimat taisteli talvisodassa

19

Fokker D.XXI oli ilmavoimien päähävittäjä talvisodassa. Kuva: ilmavoimat.

Ilmavoimien tärkein osa vuonna 1939

Suomen ilmavoimien taisteluvahvuus talvisodan syttyessä 30.11.1939 oli 31 hävittäjää, 17 pommikonetta ja jopa 54 tiedustelutehtäviin soveltuvaa lentokonetta. Suomen ilmavoimat oli asetettu torjuntavalmiuteen 7. lokakuuta 1939 ja reserviläiset saapuivat ylimääräisiin kertausharjoituksiin 14. lokakuuta. Etteivät neuvostoliittolaiset voisi tuhota koneita maassa, suomalaiset koneet oli hajautettu useille kentille tai metsiin. Päähävittäjä oli alankomaalainen ”Fokker D.XXI”, jonka huippunopeus oli 418 km/h. Tärkein pommikone oli Fokkeria nopeampi englantilainen ”Bristol Blenheim”, jonka huippunopeus oli 424 km/h.

Lentorykmentti 1:n komentajana oli eversti Yrjö Opas. Sen koneita oli Lappeenrannan, Puumalan, Kannaksen, Suur-Merijärven, Laikon, Käkisalmen ja Kuluntalahden lentokentillä. Rykmentillä oli lentokoneina mm. 32 kaksitasoista ”Fokker C.X” pommi- ja tiedustelukonetta, 11 kevyttä ”Fokker X.V” pommi- ja tiedustelukonetta ,13 kaksitasoista hävittäjää, 8 kaksitasoista torpedo- ja tiedustelukonetta ja 3 matkustaja- ja rahtikonetta.

Lentorykmentti 2:n komentajana oli everstiluutnantti Richard Lorentz. Sen koneita oli Immolan, Lappeenrannan, Suur-Merijoen, Joutsenon, Lemin, Ristiinan, Utin, Heinjoken, Raulammen, Kuluntalahden ja Värtsilän lentokentät. Sieltä löytyivät yhteenlaskettuna 10 englantilaista ”Hawker Hurricane”-hävittäjää, 5 amerikkalaista tukialushävittäjää ”Brewster B.239”, 36 hävittäjää ”Fokker D.XXI”, 10 kaksitasoista englantilaista ”Bristol Bulldog”-hävittäjää ja 23 ranskalaista ”Morane-Saulnier M.S.406″-hävittäjää.

Lentorykmentti 4:n komentajana toimi Toivo Somerto. Se toimi Luonetjärvellä. Sen kokoonpano oli 40 keskiraskasta ”Bristol Blenheim” -pommikonetta ja amerikkalainen matkustajakone ”Douglas DC-2″.

Bristol Blenheim-pommikone. Kuvan lähde on flickr.com.

Ilmavoimien muita lentoyksiköitä talvisodassa

Ensimmäinen näistä lentoyksiköistä oli vapaaehtoisyksikkö Flygflottilj 19. Se oli ruotsalainen vapaaehtoinen lento-osasto, joka osallistui Suomen talvisotaan. Yksikkö lensi Kemin Veitsiluotoon 10. tammikuuta 1940. Osastoa johti majuri Hugo Beckhammar. Huollollisesti F19 oli Suomen sotatalouden kannalta omavarainen, koska se sai polttoaineensa, ammuksensa ja varaosansa Ruotsista. Sen lentokonemalleja olivat 12 kaksitasoista englantilaista hävittäjää ”Gloster Gladiator” ja 5 kaksitasoista englantilaista kevyttä tiedustelukonetta ”Hawker Hart”.

Lentolaivue 36 oli Suomen ilmavoimien lentolaivue. Laivueen komentajana oli kapteeni Helmer Helenius. Laivue oli varustettu kellukkeellisin meritoimintakonein ja se oli talvisodan alussa sijoitettu Helsingin Vuosaareen. Laivue siirrettiin 12. joulukuuta 1939 Helsinki-Malmille, jolloin koneet oli varustettu pyörillä tai suksilla. Koneita käytettiin tiedusteluun, sukellusveneiden etsintään ja torjuntaan sekä pommituksiin Suomenlahdella.

Täydennyslentolaivue 39:n komentajaksi määrättiin kapteeni Lennart Collin. Laivue koostui perustamisensa aikaan kahdesta lentueesta, jotka oli sijoitettu Maarianhaminaan ja Turkuun. Sen konekanta oli hyvin monipuolinen.

Täydennyslentorykmentti 1 sijoitettiin Karvialle, ja sen komentajaksi määrättiin everstiluutnantti Lars Schalin. Myöhemmin komentajaksi tuli majuri Arvo Nisonen. Rykmentti koulutti talvisodan aikana 49 ohjaajaa, 12 tähystäjää ja 6 konekivääriampujaa rintamalaivueisiin.

Täydennyslentorykmentti 2 sijoitettiin Parolaan, ja sen komentajaksi määrättiin majuri Einar Nuotio. Sen koneet oli hyvin monenlaisia. Se saivat koulutettavaksi oppilaita, joista koulutettiin sodan aikana rintamalaivueille 132 ohjaajaa. Rintamalaivueille koulutetuista ohjaajista 26 oli ulkomaalaisia.

Täydennyslentorykmentti 4 sijoitettiin Luonetjärven lentokentälle. Rykmentin komentajaksi määrättiin kapteeni Armas Eskola. Se sai jatkokoulutettavaksi oppilaita, joista koulutettiin talvisodan aikana 17 ohjaajaa, 30 tähystäjää ja 17 konekivääriampujaa.

Lentorykmenttiä 3 tai täydennysrykmenttiä 3 ei toistaiseksi ollut.

Lentotiedustelulla oli tärkeä merkitys

Ennen talvisotaa venäläiset lentokoneet rikkoivat jatkuvasti rajamme koskemattomuutta röyhkeästi.  Niin tekivät myös suomalaiset Venäjän puolelle, mutta salaisesti. Kapteeni Armas Eskola oli Suomen lentovoimissa. Hän muistelee työskentelyään vuonna 1939 ennen talvisodan syttymistä näin:

Sain tehtäväkseni kokeilla ilmakuvausta 7000 metrin korkeudessa. Tulokset oli viipymättä tuotava yleisesikuntaan. Suoritin saamani tehtävän ja palasin aluekuvieni kanssa huhtikuun 22. 1939 yleisesikuntaan. Toimintaa jatkettaessa miehistöön tarvitsin kaksi miestä lisää. Tähystäjäksi valitsin vänrikki Lasse Rädyn. Kameramieheksi valitsin valokuvaosastolla palvelevan laboranttikersantin, joka ottaisi ilmakuvat ja kehittäisi ne työpajassaan.

. . .   (lyhennetty)   . . .

Saimme siirron Kannaksen suunnalle. Yleisesikuntaa kiinnostivat Kannaksen eteläpuolella olevat uudet tieurat. Karttaamme oli merkitty entiset tunnetut tiet, jotka johtivat kohti rajaamme. Elokuun 29. päivä 1939 lähdimme työhömme. BL-110:n moottorit kävivät loistavasti, joten lento 8000 metrissä ja kirkkaassa säässä oli suuri nautinto.

Kolusimme koko käsketyn alueen tarkoin, joten jokainen uusi tieura siepattiin filmillemme. Ihmettelin sitä, ettemme aamulla havainneet ainuttakaan punakonetta taivaalla. Täten tämä suomalainen kummituslentovisiitti tehtiin vastavierailun merkeissä rauhanomaisesti.

Kun Euroopan tilanne oli yhä kärjistymässä ja enteili avoimia sotatoimia, tunsin nahoissani ilmapiirin jännittyvän aste asteelta. Näihin salaisiin lentoihin alkoi aivan huomaamatta kytkeytyä sotalentojen makua. Tässä mainittu lento jäikin viimeseksi ennen talvisotaa. Olimme näyttäneet yleisesikunnalle mihin suomalaiset lentäjät pystyvät. ”

Animaatiofilmi eräästä talvisodan ilmataistelusta

Video perustuu Jorma Sarvannon kirjassa ”Hävittäjälentäjänä Karjalan taivaalla”, 1941 olevaan kertomukseen. Suomen sodanaikaiset kansallisuustunnukset puuttuvat. Videossa on suomenkielinen selostus ja sen kesto on 7½ minuuttia. Kertomuksen on kuvittanut vuonna 2012 Kai R. Lehtonen:

Fil. tri Kai R. Lehtonen on ilmailukirjailija, kääntäjä ja ilmailun tutkija, joka on aktiivisesti toiminut mm. Malmin lentokentän historian taltioinnin, harrastaja lentovalokuvauksen ja ilmailujournalismin tunnettavuuden edistämiseksi.  Eläkevuosinaan, lentoharrastuksen jäätyä, Kai Lehtonen siirtyi simulaattorilentämiseen, jonka sivutuotteena on syntynyt koko joukko videoita ja mallinnuksia merkittävimpien ilmailutapahtumien ja ilmailutaisteluiden historiasta.

Ilmasotatoimintaa talvisodassa 

Talvisota alkoi 30. marraskuuta, ja Suomen kaupunkeja pommitettiin laajasti. Ensimmäisenä sotapäivänä hävittäjät nousivat torjuntalennoille, mutta ensimmäiset ilmataistelut käytiin seuraavana päivänä 1. joulukuuta.

Ilmavoimien tehtäviksi talvisodassa muodostuivat lentohyökkäysten torjunta hävittäjävoimalla etenkin rintaman selustassa ja kotialueella. Lisäksi pommittaja- ja tiedustelukonekalustolla suoritettiin rintamatilanteen selvittämisen kannalta elintärkeitä tiedustelulentoja sekä etenkin lähiselustaan suuntautuneita ilmahyökkäyksiä. Heikon konetilanteen vuoksi rintamajoukkoja suoraan tukevia ilmahyökkäyksiä ei kuitenkaan sodan alkuvaiheessa juuri voitu tehdä.

Sodan lopulla lentokalustotilannetta kohensivat kuitenkin omina hankintoina ja lahjoituksina saadut yli sadan koneyksilön hävittäjä- ja pommittajatäydennykset. Maaliskuussa 1940 ilmavoimien lentokalusto keskitettiin menestyksekkäästi torjumaan Viipurinlahdella alkanutta maajoukkojen hyökkäystä sekä Suomenlahdella tapahtuneita, selustaan suunnattuja hyökkäyksiä.

Vapaaehtoisista kootun ruotsalaisen F19-lentorykmentin panos Pohjois-Suomen hävittäjätorjunta-, pommittaja-, ja lentotiedustelutehtävien hoitamisessa oli huomattava.

Talvisodassa ilmavoimien ohjaajista 10 saavutti ilmavoittoja viisi tai enemmän, mitä kansainvälisesti pidetään ässän tunnusmerkkinä. Sodan nimekkäimmäksi hävittäjäohjaajaksi nousi 13 ilmavoittoa saavuttanut Fokker-ohjaaja, luutnantti Jorma Sarvanto. Myös Paavo Daavid ”Pate” Berg oli suomalainen hävittäjä-ässä. Hän saavutti kaksitasoisilla lentäen yhteensä 10 voittoa. Niistä puolet hän suoritti Gloster Gladiator-hävittäjällä.

Gloster Gladiator lähdössä lennolle Joensuussa heinäkuussa 1941. SA kuvat.

Talvisodan aiheuttamat tappiot

Talvisodan aikana suomalaiset menettivät 62 lentokonetta, joiden tappioluvuissa ovat mukana myös ruotsalaisten vapaaehtoisten Pohjois-Suomessa menettämät koneet:

11 kpl oli Fokker D.XXI -tyyppisiä
17 kpl Gloster Gladiator -tyyppisiä
7 kpl Fokker C.X -tyyppisiä
5 kpl Blackburn Ripon -tyyppisiä
12 kpl Bristol Blenheim -tyyppisiä.

Lentävän henkilökunnan tappiot olivat yhteensä 41 upseeria, 33 aliupseeria ja 1 miehistön jäsen eli yhteensä 75 miestä kaatuneina tai kadonneina. Lisäksi yhteensä haavoittui tai vammautui 26 miestä.

Ilmavoimien virallisten pudotustilastojen mukaan ilmavoimien lentokoneet ampuvat alas talvisodan aikana 218 venäläistä lentokonetta, joista seitsemän oli ruotsalaisen vapaaehtoisen Lentorykmentti F19:n alasampumia. Koneista 165 oli pommikoneita, 42 hävittäjiä ja 11 keveitä tiedustelu- ja häirintäpommikoneita.

Neuvostoliiton ilmavoimien hyökkäykset talvisodassa

Koko talvisodan aikana Neuvostoliitto pommitti Suomen alueen kohteita kuten tehtaita, kaupunkeja ja rautateitä. Sodan alussa koneet lähetettiin muodostelmissa tehtäville ilman hävittäjäsuojaa, jolloin ne olivat helppoja maaleja suomalaisille hävittäjälentokoneille. Vasta sodan loppupuolella alettiin käyttää hävittäjäsuojaa. Neuvostohävittäjät I-16 ja I-153 olivat vastaavia suomalaishävittäjiä parempia.

Neuvostoliiton ilmavoimat menettivät yhteensä 314 lentokonetta suomalaisten ilmatorjunnalle. Lisäksi monta konetta menetettiin teknisistä ongelmista, polttoaineen loppuessa, lennettäessä huonossa säässä ja niin edespäin.  Neuvostoliiton tappiot onnettomuudet mukaan lukien olivat arvion mukaan noin 1 000 lentokonetta ja noin 1 200–1 300 lentäjää.

Kirjallisuutta Suomen lentovoimien historiasta

Falk-Bruun-Temmes: ”F19:n kronikka, ruotsalainen vapaaehtoinen lentorykmentti Suomen Talvisodassa 1939-1940” (1988). / Haapanen, Atso: ”Suomen ilmavoimien hävittäjähankinnat 1918-1945” (2002).

Heinonen-Valtonen: ”Albatrosista Pilatukseen, Suomen sotilaslentokoneet 1918-2010” (2010). / Heiskanen, Sakari: ”Poikasina ilmavoimissa” (2007).

Karhunen, Joppe: ”Ilma-aseen iskumiehiä” (2000). / Laukkanen, Jyrki: ”Tehtävä taivaalla, Suomen Ilmavoimat 100 vuotta” (2017).

Tiainen-Nikunen-Vainio. ”Suomen ilmavoimat 85 vuotta” (2003). / Nikunen, Heikki: ”Richard Lorentz, Suomen hävittäjäilmailun isä” (2005).

– – – – – – – – –

Eino Tienari, Oulu

JAA

19 KOMMENTTIA

  1. Suomen ilmavoimat olivat myös säästösyistä erittäin huonosti varustautuneet,ja koneiden kirjo oli runsas,ja osa lähes täyttä romua joka ei soveltunut sotatoimiin.
    Suuri virhe oli myös ,että luultiin jotta oma valtion lentokonetehdas voisi tehdä suorituskykyisiä hävittäjiä sotatoimiin,mutta nämä kyhätyt Pyryt,Viimat,Sääsket,Humut olivat jo valmistuessaan tuhoon tuomittuja raakileita.

    Fokker oli hyvä kone talvisodassa,joskin hidas,mutta jatkosodassa jo auttamattomasti vanhentunut.Amerikkalaiset Lentävät Kaljatynnyrit Brewsterit saatiin vasta sodan loppuvaiheessa,eikä ne kerenneet sotatoimiin.
    Varsinkin Jatkosodan alussa vahvat Brewsterit olivat lyömättömiä venäläisiä vastaan,kunnes naapuri alkoi saamaan huippuhyvää amerikanapua sotatoimiinsa.

    Niin tai näin mutta ilmavoimat tekivät resursseihinsa nähden uskomattoman hyvää työtä monikymmen(sata)kertaista vihollista vastaan.
    Ja tietenkään ei voida tässäkään tapauksessa unohtaa Ruotsalaisen lentorykmentti F-19 panosta(kolmasosa Ruotsin ilmavoimista) joka hoiti puolustuksen Oulusta ylöspäin useilta jäälentokentiltä.
    Yksi tukikohta (Oskar)sijaitsee tuossa kymmenen kilometrin päässä Olkkajärvellä nelostien kupeessa,jossa on muistomerkki ja siinäpienois Gladiadorhävittäjä.
    Joka vuosi tuon rykmentin vuosipäivänä Lapin Lennoston hävittäjä tekee ylilennon merkin yltä,ja tekee kunniaa Ruotsalaisille vapaaehtoisille.

  2. ”Kyhätyt” Pyryt, Viimat ja Sääsket eivät olleet mitään raakileita vaan oivallisia harjoituskoneita, joita ilman lentäjät olisi jääneet kouluttatta. Humu oli jäi raakileeksi, siitähän lentokonetehdas teki vain prototyypin. Ainoa varteenotettava hävittäjähanke oli VL Myrky jota vietiin eteenpäin koska ulkomaisia ei sota-aikana ollut tarjolla. Saksakin suostui myymään ajanmukaista hävittäjäkalustoa (Bf 109G) vasta v.1943.

  3. Kyhätyt Pyryt,Viimat,Sääsket,Humut,Vihurit,VL Myrky…eli Myrsky ja Pyörremyrsky olivat täyttä ajan ja rahan haaskausta noihin raakileisiin joista ei sodassa ollut juurikaan hyötyä,ja noiden romujen koelennoissa menetettiin useita koelentäjiä.
    Sotahistorioitsijoiden mukaan ilmavoimien komentaja Lundgvist teki SUUREN virheen kotimaisessa susilentokoneohjelmassa,tuolloin olisi pitänyt etsiä aktiivisesti ulkomailta sopivaa ja tehokasta hävittäjää Suomelle.

    Tosiasia on,että Suomi on kehitysmaa lentokoneteollisuudessa.70-luvulla tehtiin oma Vinka koulutuskone jossa myös menetettiin koelentäjiä,kun ei osattu tehdä oikeanlaista peräsintä.

    Myös Hornet joka liimattiin Suomessa kasaan kahdesta vaurioituneesta koneesta,ja jota ylpeänä esiteltiin maailmalla tuli alas perisuomalaiseen tapaan.

  4. Valtion lentokonetehdas tai Ilmailuvoimien lentokonetehdas oli suomalainen lentokonevalmistaja, joka toimi 1920-luvun alusta aina 1950-luvun alkuun, jolloin yhtiön toiminnot siirtyivät Valmetille. Valtion lentokonetehdas siirrettiin Tampereelle, Härmälään, vuonna 1936.

    Tampereen tehtaan työntekijämäärä kasvoi (vuoden 1936) 665 henkilöstä (vuoden 1941) 1697 henkilöön. Puolustusministeriön talvisodan aikana antaman käskyn mukaisesti lentokonetehdas hajasijoitettiin.

  5. Tuon valtion lentokonetehtaan hyvä asia oli ,että siellä korjattiin,paikattiin,ja huollettiin talvisodassa käytössä olevia hävittäjiä,ja silloin omaan konetuotantoon ei ollut resursseja.
    Myöhemminhän VL,ssä kasattiin lisenssillä noita mainioita Ranskalaisia Fouga-Magistereita,joita myös Israel käytti kuuden päivän sodassa tuhotessaan mm. Egyptin ilmavoimat lentokentille.

  6. Laadun takeeksi sopii myös Valmet Vihuri joita valmistettiin vuodesta 51-lähtien 51 kappaletta.Kone oli onnettomuusherkkä,lukuisia lentäjiä menetettiin,koneesta kyseltiin eduskuntaa myöten,asetettiin lentokieltoon,ja konetyyppi poistettiin käytöstä-
    Keski-Suomen ilmailumuseossa on näytillä ainoa ”ruumisarkku” joka on tuosta sarjasta säilynyt.

  7. Jälkiviisautta, jälkikäteen on helppo arvostella, MUTTA kun ulkomailla ei ollut sota-aikana myytävänä sopivaa ja tehokasta hävittäjää Suomelle. Saksasta saatiin ostaa vain sotasaaliskalustoa, eikä edes suostuneet myymään tehokasta moottoria Myrskyyn. Vasta keväällä 1943 pitkän väännön jälkeen Saksa möi laivueen verran Mersuja. Vihurin ainoa ongelma oli antiikkinen moottori. Lentokoneena aivan kelpo kampe, kertoivat sillä lentäneet. Onnettomuusherkkyyteen vaikutti osaltaan myös huono lentokuri.

  8. Avojalkasen Tullisan mainostama VL Myrsky oli myös täysi susi joissa rakenteet eivät kestäneet nopeuksia ja syöksyjä vaan värähtelyt rikkoivat rakenteet.Suurin vihollinen koneelle oli Suomen sää.Koneen materiaalin liimaukset pettivät ja niitä jouduttiin vahvistamaan ruuveilla ja nauloilla.Kone oli myös onnettomuusherkkä,useita koneita,ja lentäjiä menetettiin useissa onnettomuuksissa.
    Myrskyjen käyttö lopetettiin v.47,kun yksi kone hajosi ilmassa alkutekijöihinsä.
    Katsottiin ettei koneita kannattanut sisällyttää Pariisin rauhansopimuksen mukaiseen 60-koneen joukkoon,ja ne romutettiin.
    Yksi ”leskentekijä” säilytettiin jälkipolville ihmeteltäväksi,ja se on myös Keski-Suomen ilmailumuseossa.
    Myrsky oli Siis Jatkosodan kone,ei Talvisodan ja niiden merkitys sodassa oli olematon.

  9. Eikä tässä vielä kaikki.Myrskyn jälkeen alettiin suunnittelemaan kopiota Messerchmitt 109 bf,stä ja koneesta tuli Pyörremyrsky,eli Puumersu,se kun oli liimailtu puusta.
    Pyörremyrskyn suoritusarvot olivat hyvät. Se oli ketterämpi kuin Messerschmitt Bf 109 G ja se nousi Bf 109:ää nopeammin. Sen huippunopeus oli kuitenkin Bf 109:ää pienempi. Bf 109:n suurin ongelma, kapea laskuteline, oli korvattu PM:ssä sisäänpäin sulkeutuvalla telineellä, ratkaisten näin kenttäkelpoisuusongelman.
    Ensimmäisessä koelennossa koneesta irtosi pellinkappaleita ja moottorin pakokaasut kulkeutuivat ohjaamoon.Lentäjä pelastui happilaitteillaan.
    Koneella lennettiin vain 31 lentoa,ja arveltiin ,että sen liimasaumoissa tulisivat olemaan Myrskyn vinkeet.
    Tämäkin PuuMersu löytyy Keski-Suomen ilmailumuseosta.

  10. En mainosta Myrskyä, tuo on kyllä tiedossa. Kone oli susi koska edes kunnon liimoja ei ollut ostettavissa ja Saksasta ei saatu kunnon moottoreita jne. Mutta, kuten tiedetään ulkomailta EI ollut myytävänä hävittäjiä. Esimerkiksi varakkaampi ”puolueeton” Ruotsi osti v.1940 Italiasta 60 Fiat CR-42 kaksitasohävittäjää kun muuta ei ollut tarjolla. Ruotsillakin oli muuten oma ”Myrsky-projektinsa”. Laivueellinen Messerschmittejä Saksa möi tosiaan vasta v.1943, silloinkin oli Hitlerille vähän niinkuin oma lehmä ojassa koska Leningradin piiritys purkautui tammikuussa 1943. Eli mistä ”Klukka” olisi niitä hävittäjiä ostanut? Välirauhan aikana ei kukaan myynyt, edes USA. Jatkosodan aikana oli Saksa ja ???

  11. Suomessa,kun yritettiin 40-luvun lopulla vielä tehdä puusta lentokoneita,niin Ruotsissa tehtiin jo tehokkaita Saab 29 Tunnan suihkuhävittäjiä vuosien saatossa satoja kappaleita joita myytiin myös Itävaltaan,ja käytettiin myös sotatoimissa YK,n alaisuudessa Kongon kriisissä.
    Jostain syystä Ruotsi kieltäytyi myymästä mallia Suomelle,ja Vampire suihkuhävittäjän jälkeen ostettiin Briteiltä Gnat-koneita.
    Sen jälkeen kirjo on ollut Fougia,Hawkeja,Migejä,Drakeneita ja Hornetteja.
    Toivottavasti ilmavoimat saavat tälläkin kertaa parasta mitä rahalla saa,sillä lentäjäkoulutus on Suomessa nykyään maailman huipputasoa.
    Sen myös osoittaa se kuuden Hornetin joukko joka vuosia sitten osallistui usean maan yleiseurooppalaiseen”sotaan”Euroopassa ja lopputulos oli 100-6.Eli nämä kuusi konetta ampui alas sata ”viholliskonetta” ennenkuin viimeinen Hornet tuhoutui.

  12. Ilmeisesti nuo meidän koneet kasattiin maitoliimalla,ainakaan minun nuoruudessani ei muuta tunnettu,ja sitä tungettiin joka paikkaan.
    Saksa olisi myynyt 50 Heinkel HE 112 hävittäjää Suomeen vuonna 38,mutta komentaja Lungvist joka oli oman tuotannon kannalla ei hyväksynyt kauppaa.
    Myös Italia lupasi toimittaa Fiat-hävittäjiä Suomeen 39-lopulla,mutta Saksa esti läpikulun,kun oli Neuvostoliiton liittolainen tässä vaiheessa.
    Fiiuja tuli vasta sodan loppuvaiheessa,ja Italilaiseen tapaan ne eivät pitäneet pakkasista.
    Välirauhan ja varsinkin jatkosodan aikana rakennettiin ja kunnostettiin talvisodassa saaduista sotasaaliskoneista yhdessä Saksasta ostettujen sotasaaliskoneiden kanssa lisää operatiiviseen käyttöön sopivaa kalustoa.
    Myös Ranska lahjoitti Suomelle 30 Morane Saulnier konetta helmikuussa 40.
    USA,sta tuli 44 Brewsteriäjuuri Talvisodan päätyttyä,ja olivat kova sana Jatkosodassa.
    Suurin syy ”huonoon” konekantaan oli Ilmavoimien komentaja Lundgvist,joka päätti tilata kotimaiselta lentokoneteollisuudelta ”paskaa”.

  13. Heinkel He 112 olisi ollut virheostos, vaikka ”eräs tuottelias ilmailukirjailija” on sitä kirjoissan kehunut ja Lundgvistin päätöksiä moittinut. Brewsterit ostettiin Talvisodan aikana, mutta USA asevientikielto tuli voimaa kesällä 1940. Lundgvist muuten keskeytti Myrsky-hankkeen Talvisodan alussa, mutta suunnitelmat kaivettiin esille kun kävi selväksi ettei AJANMUKAISIA hävittäjiä ole saatavissa edes Saksasta. Suurin syy huonoon konekantaan oli Saksan haluttomuus myydä, jopa Mannerheimin arvovallalla koittettiin kerjätä koneita mutta sen omat sotatoimet söi kalustoa siihen tahtiin, ettei niitä sinänsä rauhalliselle Suomen rintamalle riittänyt, ennen vuotta 1943. Muuten: Ruotsin oma hävittäjähanke J22 valmistui myös vasta 1944 vaikka maan resurssit oli aivan toista luokkaa kun Suomen. Saab Tunnan oli myös onnettomuusherkkä. Niitä tuhoutui palvelusaikana noin yksi kolmasosa ja noin 100 pilottia kuoli.

  14. Ruotsin J22 luovutettiin laivueisiin jo v.43.Niitä valmistui 198 kpl. ja suoritusarvoltaan se oli P51 Mustangin luokkaa.
    Tunnanin suuri onnettomuustilasto johtuu siitä,kun lentäjät siirtyivät potkurikoneesta edistykselliseen suihkukoneeseen joita eivät olleet tottuneet lentämään,varsinkin,kun kaksipaikkaista koulutuskonetunnania ei ollut,niin lähinnä koneen kaatoja tuli runsaasti.
    Tunnan oli täysin F-86 Sabren ja Mig-15 luokkaa jotka tuolloin ottivat yhteen Koreassa.
    Talvisodan huono varustetaso on monen tekijän summa.Suurimman syyn kantavat silloiset poliitikot,etenkin vasemmistolaiset jotka eivät myöntäneet määrärahoja puolustusmateriaalin hankintaan,ja epäpätevä sodanjohto virhearvioineen.
    Onneksi ajat ovat tuosta muuttuneet,vaikkakin meillä on vielä tuota viidennen kolonnan porukkaa jonka mielestä puolustuslaitos on turha.

  15. J22:ssä oli sama moottori kuin Myrskyssä ja eli vähän yli 1000hv:n tähtimoottori ja sillä oli moottorin pieni koko huomioonottaen erinomainen suorituskyky muttei ei nyt sentään aivan Mustangin (P-51) luokkaa vaikka Wiki niin väittää. Ruotsalaiset tekivät ilmataisteluharjoituksia Mustangin vastaan ja kertoivat pärjänneensä kaartotaistelussa alle 4000m: korkeudessa. Tunnanista valmistettiin 661kpl, niistä tuhoutui 190 ja 99 pilottia kuoli. Suomen puolustusvoimien surkea varustetaso Talvisodassa oli poliitikkojen syytä mutta onneksi nyt ollaan oltu viisaampia eikä ole kylmän sodan päättymisen jälkeen ajettu puolustuskykyä alas niinkuin ruotsalaiset. Ruotsillahan oli n.1000 koneen ilmavoimat vielä 1990-luvulla,

  16. Mutta,mutta.Mikähän olisi ilmailuasiantuntija Avojalkane Tullisa ?….mistähän moinen nimimerkki juontuu, sopivin ja paras hävittäjä noista nykyisistä ehdokkaista? Vaiko joku muu?

  17. Oulusa syntyneet on avokalakasia ja Oulusa on kolome tullia. Asiantuntemuksesta tiijä, mutta hyllystä löytyy asiaa tutkineiden kirjoja. Blokin kirjoittajan kirjaluetteloon voisi lisätä teoksia jotka ansiokkaasti valaisevat hävittäjähankintapropleemia:
    Iskanius Markku ”Tuntematon kenraali J. F. Lundqvist” ja ”Ilmonen kenraali ja kiistelty komentaja J.F. Lundqvist, 1940-46” sekä Jukka Raunio ”Valtion lentokonetehtaan historia.” Osat 1-3:
    Itse en osaa lentää, joten en pääse HX-hankkeen koneita koelentämään, jätän siis päätöksen todellisille asiantuntijoille.

  18. Minä olen kuitenkin joskus lentänyt….nimittäin kapakasta ulos.Toivottavasti päätös tehdään todellisten asiantuntijoiden mukaisesti,eikä politiikkojen mielikuvan,tai puoluekannan mukaisesti.
    Heinäluoma ja Vanhanenhan ovat jo aikoja liputtaneet JAS,sin puolesta.

    Tulihan noita kaikkia mahdollisia sotakirjoja nuorena poikana luettua,mitä vain kahdesta kirjastosta löytyi,ja Ouluntullista on erittäin huonoja kokemuksia parin kuukauden takaa,kun jäisellä parkkipaikalla LENSIN selälleni jalkakäytävän reunaan seuraksena kylkiluumurtuma ja kuukauden sairasloma selällään maaten.Eikä edes kärsinyt yskäistä.

  19. Oulussa on kolme tullia: Limingantulli, Kajaanintulli ja Myllytulli. Tuo Ouluntulli on Kempeleessä. Sotakirjoja on tosiaan pilvin pimein mutta ainakin nuo mainitsemani kaksi on pelkkää asiaa. Pitäs löytyä ainakin Oulun pääkirjstosta.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.