Panssarintorjuntajoukot talvisodassa ja jatkosodassa

2

Neuvostovalmisteinen 45 mm panssarintorjuntakanuuna m/1932. Kuvan lähde on Wikipedia.

Panssarien torjunta-aseet talvisodassa

Kun otetaan huomioon, että Venäjä menetti Talvisodan taisteluissa 3543 hyökkäysvaunua, niin suomalaisten taistelijoiden taitoa on ihmeteltävä. Noista vaunuista suomalaiset tuhosivat 2268 ja muut 1275 menivät muista syistä, esim. teknisiin vikoihin. Edellä olevat luvut ovat virallisia myöhemmin varmistettuja tilastoja.

Sotaa piti käydä lähinnä niillä aseilla, jotka oli hankittu ennen sotaa. Panssarintorjunta olikin Suomessa laiminlyöty 1930-luvulla. Paljon hyviä miehiä menetettiin panssarintorjunnan heikkouden vuoksi. Jouduttiin käyttämään tilapäisvälineitä kuten ”Molotovin kokteileja” eli polttopulloja. Talvisodassa tehokasta Boforsin 37 mm pst-tykkiä Suomella oli vain 112 kpl ja niihin 32 000 ammusta.

Kasapanos oli pioneeripataljoonassa palvelleen kapteeni Kaarlo Tuurnan vuonna 1936 kehittelemä panssarintorjunta-ase. Panosta käytettiin panssareiden lisäksi myös pesäkkeitä vastaan. Panoksen rakenne oli seuraavanlainen: räjähteet oli sijoitettu puisen varren päässä olevaan metallilaatikkoon, räjäytin ja sokka sijaitsivat varressa. Panoksessa käytettiin saksalaisen M/32-käsikranaatin räjäytintä. Noin 2 – 6 kilon kasapanos oli riittävä tuhotakseen jokaisen talvisodassa käytetyn panssarivaunun, mikäli se räjäytettiin panssarivaunun moottoritilan kannella. Panoksen vaadittava koko riippui vihollisen panssarivaunun mallista ja koosta.

Kasapanos, munakäsikranaatti, varsikäsikranaatti ja polttopullo. Kuvan lähde on kirja ”Talvisodan Pikkujättiläinen”, WSOY Porvoo 1999.

Sotasaaliina saatiin vallattua 100 pst-tykkiä. Erityisesti venäläisiltä saatiin sotasaaliina hyviä 45 mm panssarintorjuntakanuunoja eli piiskatykkejä. Tykkimalli osoittautui oivalliseksi talvisodan taisteluissa. Yksinkertaisena, helppokäyttöisenä, kevyesti liikuteltavana ja tarkkana aseena se oli suosittu niin puna-armeijan kuin aseita sotasaaliiksi saaneiden suomalaistenkin keskuudessa. Suomi sai talvi- ja jatkosodan aikana satoja piiskatykkejä sotasaaliiksi ja siitä tuli suomalaisten eniten käyttämä panssarintorjuntatykki sotien aikana.

Panssarimiina m/36 suunniteltiin Suomen panssaritorjunnan aseeksi. Miinan suunnittelusta vastasivat everstiluutnantti Raatikainen ja everstiluutnantti Pylkkänen. Sen leveys oli 31 cm, korkeus 13 cm ja paino 5½ kg. Panssaroidun ajoneuvon laukaistessa miinan katkaisee räjähdysvoima telan ja rikkoo telapyörästön.

Panssarivaunu T-26 Parolan Panssarimuseossa. Kuvan lähde on Wikipedia.

Venäläisiä panssarivaunuja talvisodassa

T-26 oli neuvostoliittolainen kevyt panssarivaunu, joka perustui brittiläiseen Vickers 6-ton -vaunuun. T-26:sta oli kahden ja yhden tornin malli. Aseistuksena oli pikakiväärit, 37 mm tykit tai yksi torni 45 mm tykillä. Vaunu painoi 10,3 tonnia. Sitä käytettiin talvisodassa, jossa se osoittautui haavoittuvaksi panssarintorjunta-aseille. Suomalaiset saivat suuren määrän vaunuja sotasaaliiksi.

T-28 oli Neuvostoliiton ensimmäinen keskiraskas panssarivaunu. Se otettiin käyttöön vuonna 1931. T-28:ssa on yksi iso torni, jossa oli KT-28-mallinen haupitsi ja kaksi pienempää tornia, joissa DT-pikakiväärit. Panssarointi oli 20–30 millimetriä. Vaunu painoi 28,5 tonnia. Miehistöä on kuusi. Suomalaiset tunsivat vaunun nimillä ”postivaunu” ja ”postijuna”. Yksi T-28 ”Postijuna” on nähtävillä Parolan panssarimuseossa suomalaisin maastovärein maalattuna.

Panssarivaunu T-28E Parolan panssarimuseossa. Kuvan lähde on Wikipedia.

Tauno Kivimäki muistelee panssarivaunujen ampumista

Kansa Taisteli” -lehden numerossa 5/1958 alikersantti Tauno Kivimäen kertoo taistelusta vuonna 1940 Kannaksella Kämärän aseman lähellä:

”  Olin radioalikersantti salolaisessa haupitsipatterissa. Patteri oli vetäytynyt väliasemaan. Tullessani 16.2. tielle oli siellä vieraita meikäläisiä joukkoja pakenemassa tien toiselle puolelle. Hätäisesti etsiessäni syytä pakoon huomasin tiellä Kämärän aseman suunnassa suuren hyökkäysvaununjoka tulitti tykillään tien suuntaan. Joku haavoittunutkin makasi tien reunassa. Juoksin nopeasti patterialueelle noutamaan kasapanoksia ja matkalla jo hurjasti huusin niitä tuomaan. Niitä tuotiinkin, mutta ne olivat ilman sytyttimiä, jotka myöhemmin löytyivät ne tuoneen alikersantin taskuista.

Kiirehdin takaisin tielle, jossa olin aikaisemmin nähnyt kuorma-auton ja sen lavalla kaksi pst-tykkiä. Miehet olivat kaiketi paenneet metsään. He olivat kuulemma täydennysmiehiä matkalla Parolasta rintamalle. Nyt huomasin, että hyökkäysvaunu oli vain noin 40 metrin päässä kuorma-autosta. Se tulitti lakkaamatta. Oman patterini pst-torjuntamiehiä oli juossut perässäni patterialueelta tielle katsomaan vihollisvaunun ilmestymistä. Huusin hurjasti:” Pojat, tykkiin kiinni!”

Samassa heitin kiväärini sivuun ja itse ensimmäisenä olin tykkiä kiskomassa. Mukaani tulivat ainakin tykkimiehet Malminen, Hellgren, Virtanen ja joku muukin. Hyökkäysvaunu paahtoi koko ajan piiskallaan. Onnistuimme saamaan tykin kuitenkin tien sivulle ojaan. Kranaatinkin saimme jotenkin putkeen. Annoin tulikomentoja ja sitten huusin: tulta! Joku edellä mainituista miehistä oli ampujana  ja antoikin paukkua.

Yksi talvisodan ihmeistä lienee, että ensimmäisellä laukauksella saimme täysosuman, ja hyökkäysvaunun tulitus loppui. Luukku aukeni ja luukusta hyppäsi ulos kaksi miestä häipyen vaunun alle. Hain nopeasti kiväärini ja ryntäsin kohti vaunua ampuen kainalostani heittolaukauksen. Miehet pakenivat vaunun suojassa metsään ja tulittivat sieltä konepistoolilla. ”

Ruotsalainen panssarintorjuntatykki Bofors 37mm Parolan panssarimuseossa. Se oli tarkoitettu alun perin kenttätykiksi.  Kuvan lähde on Wikipedia.

Panssarien torjunta-aseita jatkosodassa

Kehitys panssarien koon ja läpäisykykyyn vaadittavien panssarintorjunta-aseiden tehokkuudessa oli sodan aikana huomattava. Kesällä 1944 oli käytössä panssarikauhuja ja panssarinyrkkejä, joita saatiin saksalaisena aseapuna.

Panssarinyrkki oli yhden miehen ase, joka muodostui putkesta ja putken päässä olevasta ammuksesta. Ammuksen takana oli räjähdepanos, joka lennätti ammuksen kohteeseensa muutaman kymmenen m/s nopeudella. Sytytin räjäytti varsinaisen panoksen, joka muotoutui kuumaksi metallisuihkuksi, joka porautui panssarivaunun panssarin läpi ja kuumuudellaan aiheutti vaunun sisällä vaurioita ja mahdollisesti sen omien ampumatarvikkeiden räjähdyksiä.

Myös venäläisiltä sotasaalina otetut 75 mm panssarintorjuntatykit olivat tarkoitukseensa hyviä. Saksasta saadut rynnäkkötykit (75 mm) olivat taitavien suomalaisten käsissä tehokkaita.

Panssarinyrkkejä Sotamuseossa Helsingissä. Kuvan lähde on Wikipedia.

Tankkeja tuhoamassa jatkosodan alussa kesällä 1941

Karjalan kannasta lähdettiin valloittamaan takaisin. Suomalaisten hyökkäys alkoi 31. heinäkuuta 1941 osana kenraalimajuri Taavetti Laatikaisen II armeijakuntaa. Neuvostojoukot tekivät lujaa vastarintaa, kunnes 2. divisioonan Jalkaväkirykmentti 7 sai lopulta läpimurron Tyrjässä pakottaen neuvostojoukot vetäytymään.

Neuvostopanssarit suorittivat vastaiskun suomalaisia vastaan Kirvussa. Taistelussa kunnostautui sotamies Vilho Rättö, joka tuhosi neljä panssarivaunua ja nimitettiin sen ansiosta Mannerheim-ristin ritariksi numero 4. Hän oli ensimmäinen miehistöön kuuluva, jolle myönnettiin Mannerheim-risti.

Hän oli tällöin taistelussa vallatun 45 mm:n panssarintorjuntatykin ampuja. Siitä puuttui tähtäin, koska venäläiset olivat vieneet sen perääntyessään. Myöntämisen perusteina mainitaan hänen tuhonneen viholliselta vallatun panssarintorjuntatykin putken läpi tähdäten neljä vihollisen panssarivaunua Karjalankannaksen valtauksen aikana, sekä urhoollisuus ja taistelun aikana osoitettu erinomainen neuvokkuus.

KIRJALLISUUTTA PANSSARINTORJUNNASTA

Lähteenä on käytetty seuraavia kirjoja. Simo Liikanen: ”Panssarin murskaajat, panssarintorjunta talvi- ja jatkosodassa” (2014) ja Atso Haapanen: ”Suomen panssariase 1918-1944” (2016).

Muita alan kirjoja ovat seuraavat. Erkki Käkelä: ”Marskin panssarintuhoojat, Suomen panssarintorjunnan kehitys ja panssariyhtymän panssarintorjuntayksiköiden historia” (2000), Jouko Vahtola: ”Tankit tulee!, taistelu hyökkäysvaunuja vastaan talvisodassa 1939-1940” (2015) ja Erkki Käkelä: ”Laguksen rynnäkkötykit, rynnäkkötykkipataljoona 1943-1944” (1996).

– – – – – – – –

Eino Tienari, Oulu

JAA

2 KOMMENTTIA

  1. En kyllä tällä syönnillä oikein usko tuohon yli 3500 venäläispanssarin tuhoon 105-päivän aikana,eli 35 tankkia/päivä.
    Suomi osti 1938-1939 englantilaisia Vickers panssarivaunuja 32 kpl. Säästösyistä ne hankittiin ilman ilman aseistusta, viestivälineitä ja optiikkaa. Niinpä 12.2.1940 mennessä vain 16 vaunua oli valmiina.

    Nykyäänhän ollaan viisastuttu ja Suomella on Länsi-Euroopan suurimmat panssarivoimat ja tehoikkaimmat tankit,ehkä maailman parhaat Hollannista pilkkahinnalla hankitut Leopardit.

    Jatkosodassa ei pidä myöskään unohtaa Ruben Laguksen panssaridivisioonaa jotka varsinkin saksalaisilla Sturm rynnäkkötykeillä(on panssarivaunu) tuhosi paljon venäläisiä tankkeja.Sturmin kaliberi 75mm. ei kuitenkaan tehonnut naapurin uusimpiin ja tehokkaimpiin tankkeihin.
    Lagus sai ensimmäisen Mannerheimristin…..joka olisi kuulunut kenraali Talvelalle ja tämä tokaisi.Perkeleen ryssä antoi ristin perkeleen hurrille.
    No,Talvela sai seuraavan.

    Niin tai näin.Suuri kunnia joka erittäin usein unohdetaan kuuluu saksalaiselle lento-osasto Kuhlmeylle joka Stuka syöksyhävittäjineen tuhosi jatkosodassa lukemattoman määrän vihollisen tankkeja,säiliöautoja,huoltoautoja,siltoja,ym,ja joita ilman usean veteraanin mukaan maamme romahdus rintamalla olisi ollut ilmeinen.
    Eli taas tuo meidän parjaama ja ilkkuma Saksa pelasti meidät.

    • Tämä kommentti osoittaa sen kirjoittajan hyvää perehtyneisyyttä aiheeseen. Kiitos siitä.

      Kun aloin valmistella artikkelia panssarintorjunnasta, ajattelin ottaa mukaan myös suomalaiset panssarivaunut talvisodassa. Luettuani siitä kirjoittamaani tekstiä, totesin suomalaisten suuren välipitämättömyyden ennen talvisotaa. Panssarivoimamme olivat surkean pienet ja ajastaan jäljessä. Vasta jatkosodassa saksalaiset korjasivat tilanteemme kaluston osalta. Päätin jättää panssarivoimien esittelyn pois ja ottaa mukaan jatkosodan panssaritorjunnan sen tilalle.

      Jatkosodassa saimme uutta kalustoa saksalaisilta myös panssaritorjuntaa varten. Se oli hyvin tärkeä apu meille. Lento-osasto ”Kuhlmey” teki Tali-Ihantalassa niin suuren ja onnistuneen torjuntaoperaation, että arvostin sitä ja olin siitä tietoinen jo ennen kirjoittamisen aloittamista. Kirjoittaja ELite oli siinä aivan oikeassa kertoessaan asiasta.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.