Raatteen tien taistelu – veteraanit kertovat

3

Raatteen tielle jäänyttä puna-armeijan 44. Jalkaväkidivisioonan kalustoa. SA-kuva.

Suomussalmi palaa

Seuraava on ote kirjasta Mika Kulju: ”Raatteen tie, Talvisodan pohjoinen sankaritarina” (2007). Kirjoittaja filosofian maisteri Mika Kulju oli kirjan julkaisemisen aikoihin opiskellut Suomen ja Skandinavian historiaa Oulun yliopistossa:

Suomussalmen suunnan joukkojen johtajaksi komennettiin 6. joulukuuta majuri Kaarle Kari, joka oli aiemmin toiminut Pohjois-Suomen Ryhmän esikunnassa operatiivisen osaston päällikkönä. Kaikki Suomussalmen kirkonkylän alueella olleet suomalaisvoimat yhdistettiin Ryhmä Kariksi.

Heti Suomussalmen suunnalle saavuttuaan Kari päätyi esittämään kirkonkylästä luopumista, sillä tilanne oli muodostunut suomalaisten kannalta kriittiseksi. Venäläisiä ei saatu pysäytettyä, ja käytännössä talvisodan kahdeksan ensimmäistä päivää suomalaiset joukot perääntyivät koko ajan toivottomissa viivytystaisteluissa. Suomussalmen kirkonkylä evakuoitiin itsenäisyyspäivänä.

Raskaan päätöksen tehneet suomalaiset päättivät polttaa kirkonkylän, jotta venäläiset eivät saisi joukoilleen majoitus- ja huoltotiloja. Osaksi pakokauhun vallassa siviilit veivät mukanaan kaiken, minkä jaksoivat kantaa. Avoimista kaupoista ja varastoista otettiin mukaan ruokaa ja vaatteita. Kirkonkylä roihahti tuleen 7. joulukuuta kello 18 ja 19 välillä, jolloin puna-armeijan joukkoja juoksi jo Kiantajärven jäällä.”

Tauno Karjalaisen muistoja Raatteen tieltä 

Muistelija Tauno Karjalainen syntyi 22.5.1915 Vuolijoella. Hän muutti Ouluun Pateniemeen vuonna 1927 Oulu-yhtiön palvelukseen Pateniemen sahalla. Hän palveli talvisodassa Kenttätykistörykmentti 9:ssä Suomussalmella ja Kuhmossa. Haastattelu on julkaistu kirjassa ”Oulu ja oululaiset sodassa 1918 ja 1939-1945, Oulun Veteraanikirja” (2002). Aluksi hän kertoo ajoista ennen talvisotaa. Koska sota ei ollut vielä alkanut, oli hänet joukkonsa mukana siirretty Turkuun. Siitä eteenpäin hän kertoo näin nauhoituksesta kirjoitettuna:

Sitten siinä tuli vähän kiire ja meijät siirrettiinkin sitten Suomussalmelle ja sinne Raatteen tielle. Ja me kun tultiin sinne Suomussalmen kirkolle silloin. Vaan siihen se pysähty sitten. Siinä minäkin pikakiväärillä jouvuin kokeilemaan ensimmäisen kerran tositilanteessa. Siitä alako sota.

Siellä Raatteen tiellä minä otin jo henkilökohtaisesti vankejakin. Venäläiset oli tehny siellä Raatteen tien varressa korsuja, pitkiä korsuja. Sieltä niitä ajettiin pois ja siinä minä otin ensimmäisen vanginkin. Minä kattelin, kun niitä venäläisiä ajoneuvoja oli siinä. Niin yksi ajoneuvo oli muun muassa hevosajoneuvo. Minä sitten tutkin sitä siinä. Sen keulassa oli laatikko, se oli käsikranaatteja täynnä. Minä katoin, että mitä siellä kärryssä oli, niin yhtäkkiä tullee ukko sieltä korsusta.

Minän näytin sille ukolle merkkiä ja näkihän se itekin se venäläinen, että tossa mennee teikäläisiä, että meehän hännille. Niin se meni ja siellä kun se meni siellä hännillä, niin sieltä se mulle vilkutteli, että täällä mennään. Piippalakki sillä oli päässä niinku oli niillä venäläisillä sotilailla.

Erillispataljoona 16:n taistelijoita Kiantajärven tuntumassa 1.1.1940. SA-kuva.

Toivo Vuorela kohtasi vihollisia

  Toivo Vuorela kirjoitti Kansa Taisteli -lehden numerossa 4/1960 seuraavan tapahtuman Raatteen tien suunnalta joulukuussa 1939:

Kuudennen ja seitsemännen päivän välisenä yönä puserteli pakkanen huurteisilla sormillaan elohopeat alle 30 miinusasteen. Päivällä vallinnut lauha ilma oli kastellut saappaat, ja ne jäätyivät – ja monen saappaan sisällä jäätyi myöskin jalkaterä osittain. Näin kävi varsinkin niiden miesten, jotka joutuivat varmistustehtävissä hiihtämään Kiantajärven länsirantoja tai seisoskelemaan vartiopaikallaan ankarassa pakkasessa. Sinä yönä tapahtui paljon asioita. Vanha Suomussalmen kirkonkylä paloi. Valtavat tulenlieskat kohosivat kohden taivasta. Vuosikymmenien ja satojen vuosien lyö tuhoutui muutamassa hetkessä. Tulenlieskat valaisivat vain pienen ajan pohjolan pimeää yötä ja lämmittivät maahan tunkeutuneen vihollisen väsyneitä miehiä.

Talvipäivä alkoi herätä. Hämärässä paukahtelivat käsiaseet räiskähdellen. Luodit viuhuivat viheltäen ja kranaattituli yltyi taas. Tällöin totesin, että joukkueemme oli sekaisin. Mies siellä, toinen täällä. Mitään taisteluryhmitystä ei enää ollut, ja kyseltiin, missä vihollinen? Joukkueen varajohtajan ominaisuudessa aloin ryhmittää noita säikähtäneen ja epävarman näköisiä miehiä jonkinlaiseen ketjun tapaiseen. Lopulta selvisi, mihin saakka vihollinen oli tunkeutunut. Lossituvan seutuvilla noin 60-70 metrin päässä paineli epämääräinen ryhmä valkokaapuisia olentoja – vihollisia. Olin saanut kootuksi yksitoista miestä vastaiskuun.  Lähdimme ketjussa kohti lossitupaa. Kaksi näistä yhdestätoista kaatui ja seitsemän haavoittui. Tässä taistelussa näin vihollisen ensimmäisen kerran silmästä silmään.

Lauri Kilpeläinen hiihti Raatteen tien taakse

Tämä on Lauri Kilpeläisen kertomaa tarina kirjassa Oulu ja oululaiset sodassa 1918 ja 1939-1945”. Hän syntyi 15.6.1914 Kemissä, mutta muutti sitten Ouluun. Asepalvelukseen hän astui Pohjan rykmenttiin Kuopioon syyskuussa 1939. Hän kertoi haastattelijan nauhalle seuraavaa:

Sitten kun se meijän porukkahan oli nuorta porukkaa ja hiihtotaistoisia kaikki, niin meille tuli komennus hiihtää sieltä metsien läpi sinne Ylävuokin kyllään, Raatteen tien suuhun tuonne itärajalle. Ja sillon täytettiin leipälaukut muonalla ja sanottiin, että sitte joskus saatte lissää, että enempää ei oo. Sitä hiihettiin sinne. Venäläiset oli jo Raatteen tielle tullu. Siittei päässy minkäänlaisella kulkuneuvolla viemään muonaa eikä mittään. Se oli kaikki, mitä meillä oli repussa, sitä evästä.  Ja me mentiin sinne Ylävuokin kyllään ja se oli kylä tyhjennetty.

Kylä oli tyhjä ja navetat oli tyhjänä. Se oli karja ajettu sinne tunkiolle ja sinne tapettu. Se oli vain yks poika jääny sinne yhteen talloon. No sehä oli aivan selvä, että se oli jääny sitä varten, että se kattoo, ketä tullee ja kuinka palio ja vie sitte tietoa. Ja tämän ne tietenki meijänki upseerit ymmärsi, ja ne anto pojan olla vappaasti ja panivat vain vartioon. Sitte ku se yöllä yritti mennä rajan yli, nii sitte ne otti sen kiinni.

No meijän tehtävänä oli sitten sulukia Raatteen tien Venäjän puoleinen suu, ettei sieltä pääse venäläiset takasi perrääntyy, jos olis tarve. No sitä ajettiin mettää kahta puolta ryteikköjä sinne tielle. Se tehtiin sillä tavalla, että murros tehtiin ja sitte oli taas tyhjää ja sitte oli taas murros. Sitä saatto olla jonku useamman kilometrin matkalla näitä murroksia.

Martti Avelan kirjoittama taistelukuvaus

Kuusamon pataljoonan ensimmäisen komppanian päällikkö oli Torniossa syntynyt Martti Avela, joka teki sotien jälkeen ansiokkaan uran Rajavartiolaitoksen palveluksessa. Luutnantti Avela kirjoitti Alasalmen taisteluista sotapäiväkirjoihin erillisen liitteen. Tekstistä saa hyvän kuvan venäläisten kohtaloista 14.12.1939. Sen lähde on edellä mainittu Mika Kuljun kirja:

Aloitti vihollinen hyökkäyksen Piispajärven yli, levittämänsä savun suojassa. Kovan huudon ja molotuksen jälkeen lähti massa laskeutumaan jäälle, mutta saatuaan kiivaan tulen vastaansa palasi nopeasti takaisin. Samanaikaisesti yritti pienempi vihollisten osasto vasempaan sivustaamme, mutta osa tuhottiin loppujen paetessa. Useaan otteeseen yritti vihollinen myöhemminkin saada joukkojaan liikkeelle, mutta turhaan.

Toinen joukkue, joka oli vuorollaan etulinjassa vasemmalla, ilmoitti vihollisen partion päässeen tieojia hyväkseen käyttäen tunkeutumaan asemoien sisään. Koska partiosta ei ollut tarkempaa tietoa lähetettiin oma partio tarkastamaan maastoa. Siitä huolimatta pääsi kaksi vihollista, eräs poliittinen komissaari ja eräs viestimies, noin 40 metrin päähän komentoteltasta. Vihollisilla oli leipälaukut täynnä käsikranaatteja. Vartiomiehen hälyttäessä pakenivat ryssät, mutta oma partio tuhosi miehet eräälle suolle.

Kotiseudulle palaavia evakkoja Suomussalmen kirkonkylällä keväällä 1940. Kuvan lähde on Kainuun Museon kuva-arkisto/Veikko Kanninen. Kainuun Sanomat 4.12.2019.

Raatteen tien taistelujen muistoa kunnioitetaan 

Suomussalmella on ”Raatteen portti”-niminen matkailukohde, joka on auki toukokuun puolivälistä elokuun loppuun. Siellä on sekä talvisodasta että jatkosodasta kertovat näyttelyt. Käytyäni itse paikanpäällä voin suositella Suomussalmen Raatteen tien näyttelyjä ja muistomerkkejä.

Suomussalmen kunta on tehnyt hyvän sotahistoriallisen sivuston tästä aiheesta. Tällainen paikkakunnan historiaa kuvaava teksti löytyi Suomussalmen kunnan internet-sivustolla kohdasta Suomussalmen sotahistoria:

Hyökkääjien vangeiksi Suomussalmella jäi 266 siviilihenkilöä, jotka siirrettiin rajan taakse Kintismäen työleirille. Siellä menehtyi 13 ihmistä. Eloonjääneet palautettiin takaisin Suomeen kesäkuussa 1940. Suomussalmen pitäjän rakennukset poltettiin sitä mukaa, kun suomalaiset joutuivat peräytymään. Pahinta tuhoa kärsivät hyökkäysurina olleiden teiden varret – Raatteen tie, Suomussalmen kirkonkylästä Kuusamoon johtava tie Piispajärvelle saakka sekä Juntusranta ja sen ympäristö. Lisäksi poltettiin Ylä- ja Ala-Vuokki, Saarivaara, Kuivajärvi ja Marjokylä. Kaiken kaikkiaan Suomussalmen kunnan alueella poltettiin n. 270 taloa. Tuhojen rahallista arvoa ei voida mitata.

Suomussalmen ja Raatteen tien taistelut osoittivat, että teknillinen ylivoima ei talvella päässyt vaikuttamaan, vaan ratkaisun toi jalkaväen taistelija ja hänen tottuneisuutensa metsätaisteluihin. Neuvostosotilas taisteli loppuun asti, sillä hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa.

Huumoria Kansa Taisteli -lehdestä

Suomalaiset valloittivat viime sodassa syksylla 1941 Etelä-Aunuksessa muun ohella Tarsepolin kylän. Taistelussa mukana ollut kersantti Kastarinen haavoittui takapuoleensa ja teki paraillaan kuorma-ajoneuvon päällä vatsallaan maaten matkaa Jsp:lle. Vastaan sattui tulemaan osaston komentaja ja ihmetteli, miten kersantti, joka aina oli reipas marssimaan, nyt tällä tavoin matkusteli. Olotilansa suututtamana kersantti urahti: – Herra majuri. Kersantti Kastarinen haavoittui Tarspolissa Persepoliin!

+ + + +

Missä niitä vihollisia sitten niin palion on, kun ei näy tämänkään enempää?”, tiedusteli etuliniaan saapunut luutnantti. – ”Vae ei näy, vae ei näy iuuttaita muka, kyllä tuolla on niitä hutun huttunaan, kun äityvät milloin ampumaan. Nyt niilläi näkkyy olevan ionniilainen huoahdusaika”, vastaili kersantti ykskantaan päätään kääntämättä.

+ + + +

Marsalkka Mannerheim poikkesi kerran erään varuskunnan kasarmille. Kun hän sattui olemaan siviilipuvussa, kysyi vartiomies kulkulupaa. Sitä ei marskilla ollut, mutta hän sanoi olevansa Mannerheim. Vartio sanoi siihen välinpitämättömästi: – ”Kyllähän niitä Mannerheimejä tässä kulkisi vaikka kuinka paljon, jos vain kaikki uskoisi.” Vartiomies ei laskenut marskia portista sisään, mutta paikalle sattunut upseeri pelasti tilanteen. Marski oli kuitenkin hyvillään ja järjesti vartiomiehelle ylimääräisen loman.

+ + + +

Eversti saapui erääseen rykmenttinsä korsuun. Sotamies Sippola Kauhavalta teki korsuilmoituksen. Häneltä jäi kuitenkin miesvahvuus ilmoittamatta, jonka vuoksi eversti kysyi: ”Entä mikä on korsun vahvuus?”. ”Herra eversti, se on siinä suunnilleen neljä tai viisi hirsikertaa.

– – – – – – – – – – – – – – – –

Eino Tienari, Oulu

 

JAA

3 KOMMENTTIA

  1. Suomussalmen ja Raatteen tien taisteluja johti entinen jääkäri Hjalmar Siilasvuo. Hän taisteli valkoisten puolella sisällissodassa. Hjalmar Siilasvuo ja hänen vaimonsa farmaseutti Salli Kolsi saivat kolme lasta: 1922 Ensio, 1923 Rolf ja 1926 Rakel.

    Ensio jäi niin ikään sotilasuralle, ja hänestä tuli aikanaan maineikas YK-joukkojen kenraali.
    Rolf osallistui isänsä johtamien joukkojen mukana Tornion maihinnousuun ja Lapin sotaan, mutta sodan jälkeen hänestä tuli Limingan kansanopiston rehtori.
    Rakel Siilasvuo oli Oulun tyttölyseon pitkäaikainen rehtori.

  2. 9. divisioona oli Suomen armeijan divisioona talvisodan aikana. Divisioonan käymistä taisteluista merkittävimmät olivat Suomussalmen taistelu ja Raatteen tien taistelu. Sen komentaja oli eversti Hjalmar Siilasvuo. 9. divisioona oli talvisodan suurimmat tappiot kärsinyt divisioona.

    Jalkaväkirykmentti 27 eli Kemin rykmentti oli Peräpohjolan alueen reserviläisistä muodostettu rykmentti talvisodassa.
    Rykmentti perustettiin 13. lokakuuta 1939 Kemissä. Sen komentajaksi määrättiin kemiläinen everstiluutnantti August Mäkiniemi. Rykmentti sai käskyn siirtyä rintamalle 7. joulukuuta. Siellä rykmentti liitettiin 9. divisioonaan.

  3. Tämähän divisioona (ainakin osittain) siirrettiin Raatteen taistelujen jälkeen Kuhmon rintamalle, jossa oli myös osittain epäonnistunut saarrostustaistelu. Johtuikohan 9. divisioonan tappiot osittain myös tästä?

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.