Suomalaisia runoja ja runoilijoita

2

Mukana Aaro Hellaakoski, Yrjö Jylhä, Aila Meriluoto ja Eeva Kilpi. Kuvassa on Aaro Hellaakosken hautamuistomerkki Helsingissä Hietaniemen hautausmaalla. Se on sivustosta blogspot.com.

Runoilija Aaro Hellaakoski

Aaro Hellaakoski (1893-1952) vietti pääosan lapsuus- ja nuorusvuosistaan Oulussa. Hän pääsi ylioppilaaksi Oulun Suomalaisesta Klassillisesta Lyseosta vuonna 1913 (nykyään Oulun Lyseon Lukio). Hän opiskeli Helsingin yliopistossa maantiedettä, eläin- ja kasvitiedettä sekä geologiaa ja mineralogiaa. Ensimmäisen runokokoelmansa hän julkaisi 1916 nimellä ”Runoja”. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1919.  Hellaakoski väitteli 1928 tohtoriksi, väitöskirja oli geologian alalta. Hän oli Helsingin tyttönormaalilyseon luonnonhistorian ja maantiedon yliopettajana 1935-1952.

Kari Rydman sävelsi nuorena Aaro Hellaakosken runon ”Satakieli” hänen kokoelmastaan Sarjoja. Hän esittää sen seuraavassa äänitteessä.

Tässä on Aaro Hellaakosken runo ”Kesäyö” kokoelmasta Huojuvat keulat:

Kentillä kasteisilla
hämärä käy yli maan.
Valkea niittyvilla
vielä on valveillaan

katsoen kummissansa
kuinka rukoukseen
kaikki kukkien kansa
kumartui hiljaiseen.

Kuusen latvasta ääni
pienoisen huilun soi
Minäkin kumarran pääni.
Minunkin sisälläni soi.

Tuo runo on siitä mielenkiintoinen, että sen ovat säveltäneet Heikki Sarmanto (LP-levy 1976 ”Syksy ja muita lauluja”, myös yotuben videona) ja  Einojuhani Rautavaara seuraavassa videossa (11.7.2013 Espoon Tuomiokirkko, kuvaus P. Kallinen):

Aaro Hellaakosken runo ”Tuhlaajat” kokoelmasta Elegiasta oodiin:

Ei ketään muuta.
Me kahden vain.
Nyt syliä, suuta,
mun armahain!

Maan laveilla teillä
me lasketaan
ja valjakot meillä
on ruhtinaan.

Ei rikkaitten juhlaa
raha valkaista voi.
Mut köyhä kun tuhlaa,
niin taivaat soi

ja vavahtaa pinta
tylyn, kateisen maan.
Ja vertemme hinta
vain tuhlataan!

Luonnontieteiden opiskelu näkyy Hellaakoskella runossa ”Suolla” kokoelmasta Huojuvat keulat:

Rämettä, rahkasuota,
nevaa upottavaa.
Tule ei niitten luota
yhtään tuttavaa,

tulee vain tuulenhenki
vakavan vaitelias,
nevojen harmaittenki
ainoa asukas,

sylistään, tietämättään,
ylleni varisten
tuoksuvan pursimättään
köyhän rikkauden,

kantaa äänenkin jostain
luhdalta, kauempaa,
missä siipeä nostain
kuovi kiljahtaa.

Kirja Aaro Hellaakosken ”Runot”, WSOY 1993 sisältää runokokoelmat Runoja (1916), Nimettömiä lauluja (1918), Me kaksi (1920), Elegiasta oodiin (1921), Maininki ja vaahtopää (1924), Hauen laulu (1928), Jääpeili (1928), Vartiossa (1941), Uusi runo (1943), Huojuvat keulat (1946), Hiljaisuus (1949), Sarjoja (1952) sekä Huomenna seestyvää (1953).

Hellaakosken muistomerkki, ”Hellakosken profiili, graniitti ja pronssi”, on Oulussa osoitteessa Saaristonkatu 16.

https://www.ouka.fi/oulu/pohjoista-kirjallisuutta/hellaakoski

Oulun kaupunginkirjaston verkkosivuilta löytyy tästä osoitteesta tietoja Aaro Hellaakosken elämästä ja tuotannosta. Kaupunginkirjasto kirjailijaesittelyt on tuotettu yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa.

 

Kuvassa on runoilija ja upseeri Yrjö Jylhä. Kuva: Suomen armeija, Wikimedia Commons.

Runoilija Yrjö Jylhä

Koululaisena Yrjö Jylhä (1903-1956) oli vilkas mutta herkkä, ja hän toimi aktiivisesti koululaisseuran puheenjohtajana. Jylhä pääsi ylioppilaaksi 1922 Tampereen klassillisesta lyseosta, ja asevelvollisuutensa hän suoritti Porin rykmentissä. Hän oli kovakuntoinen reservinupseeri. Jylhän ensimmäinen itsenäinen runoteos ”Ruoskanjäljet” ilmestyi 1926.

Seuraava runo on kirjoitettu 31.10.1939 eli kuukausi ennen talvisodan alkamista. Se kertoo sotilaiden tunnelmista tuntematonta odotettaessa. Se on julkaistu kokoelmassa Kiirastuli, joka ilmestyi vasta talvisodan jälkeen vuonna 1941.

VUOKSEN VARTIO

Tänne me saavuimme rauhan työstä,
liesien loimusta, metsien yöstä,
täällä me seisomme, tänne me jäämme,
kunnes on murtunut taas idän paine
tai tulilaine – lyö yli päämme.

Kauan sun helmaas, mahtava Vuoksi,
heimomme kyynelet virtoina juoksi,
paljon sun uomaas verta jo vuoti,
täällä kun vartijas, peittämät hurmeen,
saatteli nurmeen – keihäs ja luoti.

Täällä on taisteltu puolesta maamme,
täällä me vieläkin taistella saamme;
tuima on tahtomme niin kuin rauta.
Vuokseen jos sorrumme kunnian teillä,
suuri on meillä – sankarihauta.

Yrjö Jylhän runokokoelmassa Kiirastuli on runo eturintaman vaarallisesta tilanteesta kuoleman lähellä. Seuraavana on kuultavana  Yrjö Jylhän runo ”Kaivo”, jonka lukija on Yrjö Jyrinkoski. Tämän äänitteen videolla näkyvät runon sanat näyttöruudulla:

Yrjö Jylhä palveli Talvisodassa Jalkaväkirykmentti 30:n komppanian päällikkönä. Hänen komppaniaansa kuului aluksi 191 miestä. Komppaniasta kaatui Talvisodassa yli 70 miestä ja haavoittui noin 120. Koukkuniemen taistelu oli ensimmäinen suomalaisten suurempi vastaisku. Venäläiset olivat saaneet suomalaisten yllätykseksi Taipaleenjoen pohjoispuolelle siirrettyä ainakin rykmentin verran joukkoja. Yrjö Jylhän joukkue meni yön pimeydessä suojattomaan ansaan. Komppaniasta kaatui 22 miestä. Koukkuniemen taistelu jätti pysyvät jäljet Yrjö Jylhän mieleen, mitä kuvastaa hyvin hänen kirjoittamansa runo ”Rynnäkön jälkeen” kokoelmassa Kiirastuli (noin 2 sivua).

Seuraavana on runo ”Hyvästi Kirvesmäki” samasta kokoelmasta. Tämän Yrjö Jylhän runon esittää seuraavassa äänitteessä Veikko Sinisalo (Fazer Records, 1969):

Yrjö Jylhä julkaisi runokokoelmat Ruoskanjäljet (1926), Kurimus (1928), Viimeinen kierros (1931), Risti lumessa (1937), Toiviotiellä (1938), Kiirastuli (1941), Runoja (1943), Hyvästi, Kirvesmäki! (1954), Yrjö Jylhän kauneimmat runot (1957), Valikoima Yrjö Jylhän runoja ja käännöksiä (1960) ja Meidän pihan urheilijat yhdessä Rudolf Koivun kanssa (1932).

Tampereen kaupunki järjesti vuonna 1961 Yrjö Jylhän muistomerkistä kilpailun, jonka voitti kuvanveistäjä Terho Sakki luonnoksellaan ”Runoratsu – sotaratsu”. Teos kuvaa vauhkona takajaloilleen nousevaa hevosta ja sitä hillitsevää miestä. Korkea jalusta lisää ylöspäin suuntautuvan liikkeen tehoa. Muistomerkki paljastettiin runoilijan lapsuudenmaisemissa Tampereella 1.10.1964. Patsas sijaitsee siellä Yrjö Jylhän puistossa.

Kriitikko, sotahistorian asiantuntija Vesa Karonen ja kirjallisuudentutkija Panu Rajala avaavat päähenkilön elämää ja runoutta teoksessa ”Yrjö Jylhä, talvisodan runoilija” (2009). Panu Rajala on julkaissut vuonna 2019 uuden kirjan nimeltä ”Erään soturin loppu”. Sen alaotsikkona on Runoilija Yrjö Jylhän tragedia.

 

Aila Meriluoto. Kuvan lähde on Laura Malmivaara Kustannusyhtiö Siltala.

Runoilija Aila Meriluoto

Aila Meriluoto (1924-2019) valmistui ylioppilaaksi Pieksämäen yhteiskoulusta vuonna 1943. Hän julkaisi 22-vuotiaana ensimmäisen runokokoelmansa ”Lasimaalaus” vuonna 1946. Teos sai kriitikkojen kiitokset ja oli myös kaupallinen menestys. Se osui suoraan sodasta selvinneen sukupolven sydämeen.

Kuningatar” on suomalaisen runoilija Aila Meriluodon runo hänen varhaisimmilta vuosiltaan. Lausuja seuraavassa äänitteessä on Eeva-Maria Söderberg:

Meriluoto solmi 1948 kirjailija Lauri Viidan kanssa avioliiton, joka kesti kahdeksan vuotta. Lasimaalaus ja seuraava kokoelma ”Sairas tyttö tanssii” (1952) ovat perinteistä runoutta, mitallista ja loppusoinnullista. Perinteinen on myös runojen naiskuva. Meriluoto joutuikin kantamaan unelmoivan runotytön imagoa vuosikausia vaikka vastusti sitä itse aktiivisesti. Aila Meriluoto asui viimeksi Helsingissä. Hän avioitui vuonna 1979 kansantaloustieteilijä, professori Jouko Paakkasen kanssa.

Runo ”Kahlaajatyttö” on kokoelmasta Lasimaalaus:

Kahlasin veteen miettivin jaloin.
Katselin kauan. Nähdä aloin.
Ehtoo läheni aaltojen myötä
pasten jäljessä-liukuvaa yötä.

Tyyntyi läike ja kuvasti saaret,
taivaan, rannat, kaislojen kaaret.
Kaiken omistin, kuin vedenpinta.
Kirkasta rauhaa, hiljaisinta …

Katsoin sieluuni, katsoin eteen. –
Solahti vieras airo veteen:
mies tuli soutaen selkiä pitkin.
Kuvastin särkyi. – Aamulla itkin

Toinen runo ”Jälkeenpäin” on kokoelmasta Kootut runot:

Olen polkuni päässä,
tuhansistani erään
– ja niitä on täynnä maa.
On viileä ilta,
eräs päivä on mennyt,
on painunut metsien taa.

Ei mikään voi kuolla,
ei kukat, ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee
ja kukat jää taakse
ja muualla tuuli soi.

Ja rakkaus, hetki,
vain silmistä siirtyy
ja mennyt taival sen vie.
Ja puristus kätten,
tosi eilen, tänään
unen lailla lauennut lie.

Ei mikään kuollut,
et sinä, en minä,
ei tuokio rakkauden.
Erään polun vain kuljin,
minä kuljin ja sinä.
Jäi hymyily surullinen.

Hänen muita runokokoelmiaan ovat Pahat unet, 1958. Portaat, 1961. Asumattomiin, 1963. Tuoddaris, 1965. Silmämitta, 1969. Elämästä, 1972. Kootut runot, 1976. Varokaa putoilevia enkeleitä, 1977. Talvikaupunki, 1980. Ruusujen sota, 1988. Kimeä metsä, 2002. Kootut runot, 2004. Miehen muotoinen aukko,  2005. Tämä täyteys, tämä paino, 2011.

Näiden lisäksi hän on julkaissut kolme romaania ja neljä lastenkirjaa. Hän kirjoitti myös elämänkertakirjan ”Lauri Viita, legenda jo eläessään”, 1974.

Panu Rajala on kirjoittanut runoilijasta kirjan ”Lasinkirkas, hullunrohkea: Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta”, 2010.

 

Eeva Kilpi. Kuvan lähde on sivusto janolehti.fi.

Kirjailija Eeva Kilpi

Eeva Kilpi (1928- ) syntyi Hiitolassa, Laatokan Karjalassa. Kilpi on käsitellyt evakkoaiheita useissa teoksissaan. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Imatran yhteiskoulusta vuonna 1946 ja aloitti samana vuonna opiskelun Helsingin yliopistossa. Vuosina 1949–1966 Kilpi oli naimisissa runoilija-kustannustoimittaja Mikko Kilven kanssa.

Hänet tunnetaan myös luonnon sekä tyttöyden ja naisen vahvana kuvaajana. Kilven teoksista kaikenikäiset naiset ovat saaneet voimaa katsoa itseään lempein silmin. Hän on julkaissut romaaneja, runoja, novelleja sekä muistelmia ja päiväkirjateoksia. Kilpi käsittelee teoksissaan myös ihmisen vastuuta luonnosta. Hän on myös itse aktiivinen ympäristönsuojelija. Yli kolmenkymmenen teoksen tuotannosta tunnetuimpia ovat ”Häätanhu”, ”Elämä edestakaisin” sekä kotirintaman oloista kertova sotatrilogia ”Talvisodan aika”, ”Välirauhan aika” ja ”Jatkosodan aika”.

Hän on tuottelias ja tuntoja koskettava kirjailija. Tässä on neljä  runoa Eeva Kilveltä:

+++

Sano heti jos minä häiritsen,
hän sanoi astuessaan ovesta sisään,
niin minä lähden saman tien pois.
Sinä et ainoastaan häiritse,
minä vastasin,
sinä järkytät koko minun olemustani.
Tervetuloa.

+++

Hyvä Jumala.
Anna linnuille pesiä.
Anna lapsille hyviä isiä ja äitejä.
Anna yksinäisille vanhuksille joku
joka ottaa heidät syliin.

+++

Kun mummot kuolevat,
heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää,
ja joistakin mummoista tulee puita,
ja he humisevat lastenlastensa yllä,
suojaavat heitä sateelta ja tuulelta,
ja levittävät talvella oksansa lumimajaksi heidän ylleen.
Mutta sitä ennen he ovat intohimoisia.

+++

Mie rakastin sinnuu ku Karjalaa,
mie rakastin sinnuu ku kessää,
mie rakastin sinnuu ku issää ja äitii,
mie rakastin sinnuu ku lapsiain.

Mie itkin sinnuu ku Karjalaa
mie itkin sinnuu ku kottii,
mie itkin sinnuu ku sitä yhtä poikaa
joka lupas mutta ei tullut.

Mie nauroin sillo ku Karjalassa,
mie nauroin sillo ku lapsena,
mie nauroin sillo ku sen tytön kanssa
joka kaikista valitsi minut.

Mie muistan sinnuu ku Karjalaa,
mie muistan sinnuu ku jouluu,
mie muistan sinnuu ku sitä yhtä polkuu
jota kenties ei ensinkään ollut.

Eeva Kilven kirjoittamia runokokoelmia ovat Laulu rakkaudesta ja muita runoja (1972), Terveisin (1976), Runoja 1972–1976  (1978), Ennen kuolemaa (1982), Animalia (1987), Laulu rakkaudesta (1991), Kiitos eilisestä (1996), Perhonen ylittää tien. Kootut runot (2000), Kuolinsiivous (2012), Sininen muistikirja (2019) ja Punainen muistikirja (2019).

Eino Tienari, Oulu

– – – – – – – – – – – – – – – –

Näin on käsitelty neljä valitsemaani suomalaista runoilijaa ja heidän runojaan. He ovat kaikki tunnettuja ja erityisesti omana aikanaan suosittuja kirjoittajia. Eeva Kilpi on heistä ainoana enää elossa.

Tämän tekstin valmistelu on ollut minulle itselleni uusi huikea retki runouden maailmaan. Sitä työtä on vaikea kuvata.

Eino Tienari, Oulu

 

JAA

2 KOMMENTTIA

  1. Tästä kirjoituksesta tuli mieleen kirjailija V.A. Koskenniemi. Katsoin kaupunginkirjaston edellä mainitulta sivuilta hänen tuotantoaan. Se näyttää olevan laaja ja sisältää paljon muutakin kuin runoutta.

    Tässä on runon koulutie alkuosa:

    Olen unessa useasti
    sinun kaduillas, koulutie.
    Kotiportilta kouluun asti
    minun askeleeni vie.

    Syysaamu kirpeä koittaa
    yli heräävän kaupungin
    ja sen laidassa koski soittaa
    tutun sävelen ilmoihin.

  2. Jos on kiinnostunut uskonnollisista runoista ja virsien sanoittajista, niin kolme nimeä nousee esille. He ovat Jaakko Haavio, Anna-Maija Raittila ja Niilo Rauhala.

    Nykyisessä virsikirjassa on paljon heidän tuotantoaan. Yllätyin kun tutustuin nopeasti heidän henkilötietoihinsa. He ovat saaneet myös virallisesti palkintoja ja tunnustusta työlleen.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.