Venäjän kirjallisuudesta vuosina 1900 – 1989

3

Mukana on ensin 6 lyhyttä kirjailijaesittelyä ja sitten Ahmatova, Ehrenburg, Nabokov, Berberova, Šolohov ja Solženitsyn. Kuva on maalaus Anna Ahmatovasta. Sen lähde on sivusto voima.fi.

Yleistä

Vuosisadan alussa venäläinen kirjallisuus jatkoi edellisen vuosisadan lopun jatkona.

Vuosisadan vaihteet ovat olleet ennenkin venäläisen runouden huippuhetkiä. Venäläisen runouden kultakausi osui 1700-1800 -lukujen taitteeseen. Se tiivistyi venäläisen kirjallisuuden kielen syntyyn ja lopulta Puskinin tuotantoon. Hopeakausi taas koitti 1800-1900 -lukujen vaihteessa, kun länsieurooppalainen modernismi löysi Venäjän ja sen seurauksena runous jätti varjoonsa realistisen proosan.

Tämä ”itsestään syntynyt” kokeellinen runous vaikutti vahvasti koko viime vuosisadan kulttuuriin ja sen vaikutus tuntuu vieläkin.

Sitten uuden neuvostovallan suosima sosialistinen realismi nousi valtaapitävien määräämäksi tyyliksi. Ennen vallankumousvuotta 1917 ja sen jälkeen oli kirjallisuudessa jyrkkä ero. Venäläiset formalistit taas tekivät kirjallisuuden tutkimuksesta tiedettä, mutta myös tuon tieteen juuret olivat futuristien kielikokeiluissa. Formalistit myös todistivat ja ensimmäisinä raportoivat, kuinka proosa vähitellen voitti runouden 20-luvun puolivälissä. Lenin oli sallivampi, mutta Stalin alkoi vaikuttaa 1930-luvun alussa rajoittavasti. Stalin halusi ohjata Neuvostoliiton taiteen tekijöitä oman mielensä mukaan.

Stalinin vuonna 1953 tapahtuneen kuoleman jälkeen alkoi uusi vapaampi aikakausi, joka kuitenkin saattoi yllättää kirjailijoita uusilla määräyksillä. Täysin vapaata työskentelyä ei sallittu. Siksi monet kirjailijat siirtyvät ulkomaille ”venäläisiksi emigranteiksi”.

Olen lukenut elämäni aikana paljon erilaista kirjallisuutta venäläisen lisäksi. Seuraavassa luvussa kerron useista kirjailijoista, jotka saattoivat olla osan aikaa ulkomailla ja sitten taas kotimaassaan. Itse olen lukenut Gorkin, Pasternakin ja Fadejevin kirjoja. Runoilijat Blok, Majakovski ja Jevtušenko ovat minulle toistaiseksi lukematta.

Kirjailijoita Neuvostoliiton valtion valvonnassa

Maksim Gorki syntyi 28. maaliskuuta  1868 ja kuoli 18. kesäkuuta 1936. Hän oli poliittinen aktivisti ja venäläisen kirjallisuuden sosialistisen realismin perustajia. Vuosina 1906–1913 ja 1921–1929 hän asui ulkomailla.  Yhdysvalloissa hän kirjoitti tunnetuimman teoksensa ”Äiti” (1917), joka kertoo pienen keskivenäläisen teollisuuskaupungin vallankumousliikkeestä. Vuonna 1934 Gorki valittiin Neuvostoliiton kirjailijaliiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi sen ensimmäisessä kokouksessa.

Aleksandr Blok (1880-1921) palasi Pietariin maaliskuussa 1917, kun vallankumous oli käynnissä. Hänestä tuli hetkeksi uuden polven kirjailijoiden edelläkävijä. Tammikuussa 1918 häneltä ilmestyi runoelma ”Kaksitoista”, joka on lokakuukirjallisuuden klassikko.  Se kertoo kahdentoista punakaartilaisen taivalluksesta lumimyrskyssä. Häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä lyyrisistä runoilijoista Venäjällä Aleksandr Puškinin jälkeen. Blok oli myös merkittävä kääntäjä.

Venäjänjuutalainen Boris Pasternak (1890-1960)  joutui neuvostoliittolaisten viranomaisten epäsuosioon 1930- ja 1940-luvulla. Poliittisten runojen sijasta Pasternak kirjoitti henkilökohtaisia runoja. Hänet tunnetaan Nobel-palkitusta romaanistaan ”Tohtori Zivago” (1957 Italiassa). Palkintoaan hänen ei sallittu hakea. Tohtori Živagossa esiintyneen kommunistisen hallinnon arvostelun vuoksi hän joutui Neuvostoliitossa vainon kohteeksi koko loppuelämänsä ajaksi. Kotimaassaan hänet tunnetaan runoilijana. David Leanin ohjaama elokuva Tohtori Živago valmistui 1965. Palkittu kirja julkaistiin Neuvostoliitossa vasta 27 vuotta hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1987.

Vladimir Majakovski (1893-1930) oli runoilija, joka nousi bolševikkien valtaannousun symboliksi. Vuonna 1923 luotiin foorumi futuristiselle estetiikalle ja perustettiin Lef-lehti, ”taiteen vasemmistorintama”. Majakovskista tehtiin lehden päätoimittaja. Leninin kuoltua tammikuussa 1924 alkoi Majakovski kirjoittaa hänestä laajaa ja polveilevaa runoa, seuraavan vuoden helmikuussa ”Vladimir Iljitš Lenin” ilmestyi kirjana. Neuvostoliiton kaatuessa myös sen monumentit kaatuivat ja siksi Majakovskin teokset katosivat niin opetusohjelmista kuin kirjakaupoistakin. Tässä on eräitä Majakovskilta suomennettuja kirjoja: Miksi aion (1955), Mikä on hyvää ja mikä on pahaa (1957), Pilvi housuissa ja muita runoja (1959), Sauna (1967), Vladimir Iljitš Lenin (1970), Valitut runot (1984), Eläinten kirja (1986), Runoja Amerikasta (2010).

Ensimmäisenä kokonaisen sotaromaanin kirjoittaja oli Aleksandr Fadejev (1901-1956) teoksellaan ”Nuori kaarti” (1945). Tositapahtumiin pohjautuva kirja kertoo saksalaismiehityksen ajasta Ukrainassa. Siinä rakkaus ja henkilökohtainen onni jäävät toiselle sijalle ja yhteinen isänmaallinen etu voittaa. Hän julkaisi aikaisemmin myös teoksen ”Rasgrom” vuonna 1927. Siitä on tehty kolme suomennosta 1931, 1945 ja 1977 eri nimillä. Fadejev kuului myös Neuvostoliiton Kirjailijaliiton perustajiin ja toimi sen puheenjohtajana vuosina 1939-1944 ja 1946–1954.

Jevgeni Jevtušenko (1932-2017) oli venäläinen runoilija, joka arvosteli teoksissaan Venäjän Stalinin ajoilta periytyvää virkavaltaisuutta. Hänellä oli tuotannossaan oma jäljittelemätön ja suorasukainen runouden tyyli. Jevtušenko luetaan 60-lukulaisten sukupolveen, joka hyötyi ilmapiirin jonkinasteisesta vapautumisesta stalinismin jälkeisessä Neuvostoliitossa Nikita Hruštšovin suojasääkaudella. Suomeksi häneltä on ilmestynyt ”Olen vaiti ja huudan”, ”Kyllä ja ei”, ”Laulava pato”, ”Näkymättömät langat”, ”Marjamaat”, ”Ardabiola”, ”Runoni” ja ”Fuku!”.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Runoilija Anna Ahmatova, 1889 – 1966

Anna Ahmatova syntyi Odessassa. Hän oli venäläinen runoilija, jonka tuotanto ei aina ollut valtaapitävien suosiossa. Hän asui suurimman osan elämäänsä Pietarissa. Nimi ”Ahmatova” ei ole venäläinen, vaan kirjailijan Ahmat-kaanista polveutuvan äidinäidin ruhtinassuvun tataarinimi. Ahmatovin ensimmäinen runokokoelma ”Ilta” ilmestyi 1912 ja sen jälkeen ”Rukousnauha” (1914), ”Valkoinen parvi” (1917), ”Piharatamo” (1921) ja ”Anno Domini MCMXXI” (1922).

Kommunistisen puolueen vuonna 1924 määräämän salaisen julkaisukiellon vuoksi Ahmatovan nimi katosi kaikista julkaisuista. Anna Ahmatova muutti vuonna 1926 Leningradiin taidehistorioitsija ja -kriitikko Nikolai Puninin luo Fontankan taloon. Saadakseen tuloja hänen oli pakko tehdä käännöksiä, muun muassa italialaisen runoilijan Giacomo Leopardin teoksia venäjäksi. Runoelma ”Requiem” on kirjoitettu vuosina 1935-1940. Sitä ei uskallettu julkaista. Se ilmestyi Neuvostoliitossa vasta vuonna 1989, melkein puoli vuosisataa syntymisensä jälkeen.

Vuonna 1941 Ahmatova evakuoitiin piiritetystä Leningradista Taškentiin. Leningradiin hän palasi vuonna 1944. Anna Ahmatova oli useaan otteeseen kielletty, julkaisukiellossa ollut runoilija. Ensin puolueen salaisella päätöksellä vuodelta 1924 ja sitten julkisella päätöksellä vuodelta 1946. Näistä huolimatta hän oli tunnettu runoilija sekä Neuvostoliitossa että Länsi-Euroopassa.

Vuonna 1962 Ahmatova sai valmiiksi pääteoksensa ”Runoelma ilman sankaria”. Se oli ollut tekeillä yli 22 vuotta, sillä hän aloitti sen kirjoittamisen syksyllä 1940. Runokokoelma ”Ajan kulku” ilmestyi vuonna 1964. Sen jälkeen Ahmatova saattoi matkustaa ulkomaille ja vastaanottaa palkintoja. Vuonna 1964 hän kävi Italiassa vastaanottamassa Etna-Taormina-palkinnon. Seuraavana vuonna hänet vihittiin Englannissa Oxfordin yliopiston kunniatohtoriksi.

Suomeksi on julkaistu Ahmatova, Anna: ”Valitut runot”, suomentanut Marja-Leena Mikkola (2008). Vuonna 2016 julkaistiin kirja ”Anna Ahmatova: Olen äänenne, kootut runot 1904-1968”, jonka on suomentanut ja toimittanut tutkija Anneli Heliö. Se on näistä kahdesta laajempi.

Tässä on runo luvusta ”Requiem” kootuissa runoissa Anneli Heliön suomennoksena:

Sinut vietiin aamun sarastaessa,
sinua, kuin vainajaa, saatoin,
pimeässä huoneessa itkevät lapset,
Jumalkuvan edessä kynttilä valui.
Huulillasi ikonin kylmyys,
otsalla kuolemanhiki … En saata unohtaa.
Tule stretsien vaimojen lailla
Kremlin tornien äärellä parkumaan.

(1935 Moskova)

Fontakan talon asunto Šeremetjevin palatsin piharakennuksessa, jossa Ahmatova vietti lähes kolmekymmentä vuotta, on toiminut vuodesta 1989 lähtien Anna Ahmatovan museona. Tämän talon puistossa paljastettiin runoilijan muistomerkki Ahmatovan kuoleman 40-vuotispäivänä 5. maaliskuuta 2006.

Kirjailija Ilja Ehrenburg, 1891 – 1967

Ilja Grigorevitš Ehrenburg syntyi 27. tammikuuta 1891 Kiovassa ja kuoli 31. elokuuta 1967 Moskovassa. Hän oli kirjailija, toimittaja ja propagandisti. Ehrenburg aloitti symbolistisena lyyrikkona, siirtyi sitten satiiriseen proosaan ja lopulta sosialistiseen realismiin. Hänen romaaninsa ”Suojasää” (1954) antoi nimen Stalinin jälkeiselle Hruštšovin aikaiselle olojen vapautumiselle.

Juutalaissyntyinen Ehrenburg osallistui jo koulupoikana poliittiseen toimintaan Venäjän keisaria vastaan. Hän pakeni maasta 1909 ja asui Pariisissa ja Berliinissä. 1930-luvulla hänet nimitettiin Izvestija-lehden ulkomaankirjeenvaihtajaksi, ja hän raportoi muun muassa Espanjan sisällissodasta.

Häneltä on suomennettu esimerkiksi seuraavat teokset: ”Pariisin kukistuminen: Romaani”, ”Suojasää”, ”Julio Jurenito”, ”Ihmisiä, vuosia, elämää””Tšehovia lukiessa”, ”Toinen päivä: Romaani” ja ”Venäjä sodassa”.

Kirjailija Vladimir Nabokov, 1899 – 1977

Vladimir Vladimirovitš Nabokov syntyi 22. huhtikuuta 1899 Pietarissa Venäjällä. Hän oli venäläis-yhdysvaltalainen kirjailija, kirjallisuuskriitikko ja perhostutkija. Hän kirjoitti urallaan useita romaaneja, runokokoelmia, novelleja sekä omaelämäkerran ja kirjallisuuskritiikkejä.

Hän muutti perheensä mukana Englantiin 1919. Nabokov opiskeli Trinity Collegessa. Hänen pääaineensa oli ranskan- ja venäjänkielinen kirjallisuus. Nabokov valmistui hyvin arvosanoin vuonna 1922. Hän käänsi laajasti englanniksi venäläistä kirjallisuutta, muun muassa Aleksandr Puškinin tuotantoa. Hän oli myös kirjallisuudentutkija, ehkäpä kuuluisimpana työnään tutkielma Nikolai Gogolista. Lisäksi hän työskenteli kääntäjänä.

Nabokov omaksui vuoteen 1925 mennessä proosan omaksi tyylikseen. Nabokov siirtyi jo toisessa romaanissaan ”Kuningas, rouva, sotamies” (1928) tyyliteltyyn muotoon, joka on hänen tuotannolleen tyypillistä. Kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyt shakkiromaani ”Lužinin puolustus” toi Nabokoville mainetta parhaana nuorena venäläisemigranttikirjailijana.

Vuonna 1940 Nabokov muutti Yhdysvaltoihin. Vuodesta 1940 hän julkaisi teoksensa englanniksi. Nabokovin ensimmäiset englanninkieliset romaanit olivat ”Sebastian Knightin todellinen elämä” (1941) ja ”Bend Sinister” (1947). Nabokov toimi venäläisen kirjallisuuden professorina.  Vuonna 1944 hänen julkaisi kriittisen teoksen Nikolai Gogolista. Vuonna 1945 hän sai Yhdysvaltain kansalaisuuden. Nabokovin tunnetuimpiin teoksiin kuuluu ”Lolita” (1955).

Nabokov palasi 1959 Eurooppaan ja asui kuolemaansa 2. heinäkuuta 1977 asti Montreaux’ssä Sveitsissä.

Kirjailija Nina Berberova, 1901 – 1993

Venäjältä lähteneiden emigranttien elämän kuuluisin kirjallinen kuvaus on Nina Berberovan  laaja teos ”Kursivointi minun” (1969). Hän kertoo Berliinin ja Pariisin emigranttielämästä hyvin värikkäästi. Se sai tunnustusta muun muassa eläväisistä henkilökuvauksista. Hän oli venäläissyntyinen yhdysvaltalainen kirjailija, toimittaja ja kirjallisuuden professori, joka kirjoitti niin romaaneja, novelleja kuin myös elämäkertoja.

Kirjailija Nina Berberova. Kuvan lähde on ndbooks.com/author.

Nina Berberova syntyi Pietarissa vuonna 1901. Hänen isänsä oli armenialainen ja äitinsä venäläinen. Hän jätti vuonna 1922 Rostovin yliopiston. Hän matkusti ympäri Eurooppaa Maksim Gorkin seurueessa ja asettui vuonna 1925 Pariisiin. Vuonna 1937 ilmestynyt Pjotr Tšaikovski -elämäkerta herätti kohua. Berberova muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1950 ja sai myöhemmin myös Yhdysvaltain kansalaisuuden. Hänen useita teoksiaan on käännetty muille kielille.

Suomeksi ovat ilmestyneet ainakin seuraavat teokset: ”Säveltäjätär” (1990), ”Kursivointi minun” (1990) ja ”Tšaikovski: yksinäisen ihmisen tarina” (1958).

Kirjailija Mihail Šolohov, 1905 – 1984

Mihail Šolohov on vuosisatamme huomattavimpia romaanikirjailijoita. Hänen tärkeimmät teoksensa ovat neliosainen romaani ”Hiljaa virtaa Don” (1928) ja romaani ”Aron raivaajat” (1932). Romaania ”Aron raivaajat” on ylistetty sosialistisen realismin mestariteoksena, joka kuvasi kollektivisoinnin vaiheet valtaapitävän kommunistipuolueen näkökulmasta. Neliosainen kirja ”Hiljaa virtaa Don” kertoo Donin kasakoiden kamppailusta puna-armeijaa vastaan sisällissodan aikana.

Mihail Šolohov vuonna 1938. Kuva on sivustosta hu.wikipedia.com.

Yksi hänen tärkeimpiä teoksiaan on ”He taistelivat synnyinmaansa puolesta” (1942, suom. 1976). Se on pidempi tarina, joka sijoittuu toiseen maailmansotaan ja lähinnä Don-joen länsirannalle. Kenraali Aleksandr Mihailovisin saa kutsun saapua johtamaan joukkojaan ja ilomielin hän lähtee pitkälle ja arvaamattomalle sotaretkelle. Koska Aleksandr on myös puolueen miehiä, ei hän karsasta lähteä kukistamaan oman maansa kamaralle ehättäneitä fasisteja.

Novelli ”Ihmiskohtalo” (1958) on raadollinen kertomus neuvostotyöläisen kohtaloista toisen maailmansodan pyörteissä. Päähenkilö Andrei Sokolovin elämä pirstoutuu hetkessä. Saksalaiset hyökkäävät ja miehet lähetetään rintamalle maataan puolustamaan, ottamaan vastaan sotakoneisto joka säälittä vyöryy itää kohti raivaten tieltään kaiken kohdalle osuvan. Tämän jälkeen Šolohov keskittyy kirjassaan Andrei Sokolovin ihmiskohtaloon.

Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1965. Hän oli myös kaksinkertainen sosialistisen työn sankari ja palkittiin sekä Leninin että Stalinin palkinnolla Nobelin lisäksi.

Kirjailija Aleksandr Solženitsyn, 1918 – 2008

Aleksandr Isajevitš Solženitsyn syntyi 11. joulukuuta 1918 Kislovodskissa. Hän oli venäläinen kirjailija ja historioitsija. Nuorena Solženitsyn oli neuvostojärjestelmän kannattaja. Äiti kasvatti hänet Donin Rostovissa.

Hänet pidätettiin helmikuussa 1945 syytettynä neuvostovastaisesta agitaatiosta ja neuvostovastaisen järjestön perustamisen yrityksestä. Solženitsynin oltua vankina useissa muissa laitoksissa hänet siirrettiin heinäkuussa 1947 Moskovan ulkopuolelle erikoisvankilaan ”Numero kuusitoista”. Hänet sijoitettiin sinne matemaattisen lahjakkuutensa takia. Päivisin Solženitsyn työskenteli elektronisen äänentunnistusprojektin parissa. Vapaa-aikanaan hän alkoi kirjoittaa itsekseen runoja, luonnostelmia ja kirjojen hahmotelmia. Kokemukset siellä olivat perusta romaanille ”Ensimmäinen piiri”, joka julkaistiin Neuvostoliitossa myöhemmin vuonna 1968.

Aika vankileireissä päättyi helmikuussa 1953, mutta hän jäi asumaan Kazakstaniin, jossa hän työskenteli muun muassa opettajana. Karkotuksessa hän sairastui syöpään, josta sai aineistoa teokseensa ”Syöpäosasto”. Hänet rehabilitoitiin vuonna 1955 ja hän pääsi 1956 takaisin Venäjälle Rjazaniin. Erityisesti Aleksandr Solzenitsyn tunnetaan Neuvostoliiton ojennustyöleirien järjestelmästä kertovista teoksistaan, joihin kuuluvat muiden muassa ”Ivan Denisovitšin päivä” ja ”Vankileirien saaristo”.

Edellä mainittujen kirjojen lisäksi hänen muita suomennettuja kirjojaan ovat mm. ”Tapahtui Kretšetovkan asemalla”, ”Matrjonan talo”, ”Asian etu ja muita novelleja”, ”Elokuu neljätoista”, ”Lenin Zürichissä” ja ”Preussin yöt – Runoelma”.
Solženitsynille myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto 1970, mutta hän ei uskaltanut lähteä noutamaan sitä Tukholmasta, koska se olisi merkinnyt maanpakoa.

Kirjailija ja neuvostoaikainen toisinajattelija Aleksandr Solzhenitsyn kuoli 3. elokuuta 2008 sydänkohtaukseen Moskovassa. Hänet haudattiin 6. elokuuta Donskoin luostarin hautausmaalle. Hänen kuollessaan maailmassa oli myyty yli 30 miljoonaa hänen kirjoittamaansa kirjaa. Niitä oli käännetty noin 40 eri kielelle.

Tämän kirjoituksen lähteenä on monissa kohdin käytetty tietokirjaa ”Venäläisen kirjallisuuden historia” (2015). Sen lisäksi tietokirjan ”Solomon-Volkov: Pietari, Eurooppalainen kulttuurikaupunki” (2013) lukeminen antoi minulle paljon uutta tietoa tästä aiheesta.

Eino Tienari, Oulu

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Venäläisistä kirjailijoista Anna Ahmatova ja Nina Berberova olivat minulle uusia nimiä. Heidän tuotantoonsa tutustuin vasta tätä kirjoitusta valmistaessani. He molemmat osoittautuivat omasta mielestäni erittäin hyviksi kirjoittajiksi.

Tämän tekstin lisäksi on blogissa julkaistu aikaisemmin samasta aiheesta kirjoitukseni ”Venäjän 1800-luvun kirjallisuudesta”. 

Eino Tienari, Oulu

JAA

3 KOMMENTTIA

  1. Tähän mukaan kuuluisi varmaankin myös lastenkirjailija Eduard Uspenski, jolta on käännetty suomeksi useita kirjoja kuten esimerkiksi Krokotiili Greta ja hänen ystävänsä ja Fedja -setä, kissa ja koira.

    Hannu Mäkelä on julkaissut vuonna 2008 hänestä kirjan Eetu: matkoja Eduard Uspenskin maailmaan.

  2. Boris Pasternakin teos Tohtori Zivago joka valmistui 1956….tuona mainiona vuonna, jolloin tapahtui muutakin järisyttävää ,mm.Unkarin kansannousu Rysslandiaa vastaan.
    Elokuva on tullut parikertaa katsottua telkusta,pääosassa Omar Shariff.
    Parasta tuossa kuvassa on tuo ikivihreä sävelmä,Laran Teema. https://www.youtube.com/watch?v=4Yd2PzoF1y8

    Tuo Anna Ahmatova oli kyllä minulle jotensakin tuttu.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.