Venäjän 1800-luvun kirjallisuudesta

3

Mukana Puškin, Gogol, Turgenev, Dostojevski, Tolstoi ja Tšehov. Kuvassa on Fjodor Dostojevskin muotokuva. Lähde on sivusto bakhall.com.

Yleistä

Romantiikan aate- ja tyylisuuntaus levisi saksalaiselta kielialueelta 1700-loppupuolella ja saapui Venäjälle 1800-luvun alussa. Romantiikan yksilökäsitys korosti mielikuvitusta, vapautta, tunnetta ja luontokokemusta.

Aleksanteri I (hallitsijana 1801-1825) pyrki kautensa alussa vastaamaan ajan haasteisiin käynnistämällä muun muassa hallinnon ja koulutuksen uudistuksia. Napoleonin sotien ja Wienin 1815 kongressin seurauksena Euroopan vanhoillisimmat hallitsijat lupautuivat yhdessä eliminoimaan Ranskan vallankumouksen vaikutuksia. Se tuntui vanhoillisena käänteenä myös Venäjän sisäpolitikassa. Ajatusten ilmaisua valvottiin, vapaamielisyys tukahdutettiin ja rangaistukset kovenivat. Nikolai I:n (hallitsijana 1825-1855) aikana luotettiin vielä enemmän valvontaan ja kurinpitoon. Sensuurista ja itsesensuurista tuli älymystön ja kirjailijoiden arkipäivää.

1840-luvulla venäläisessä kirjallisuudessa tapahtui käänne, josta realismin nousun on nähty alkaneen. Runouden rinnalle kirjailijoiden ja yleisön suosioon nousi proosa, jonka aiheet, tapahtumat ja henkilöhahmot olivat sidoksissa yhteiskuntaoloihin suoralla ja välittömällä tavalla. Kirjailijan työstä tuli entistä ammattimaisempaa ja moni kirjailija oli myös lehtimies. Koettu sorto vaihtui toivoon vapaammista ajoista, kun valtaistuimelle nousi Aleksanteri II (hallitsijana 1855-1881).

1800-luvun naiskirjailijoita

Ensimmäinen ammatikseen kirjoittanut venäläinen naiskirjailija oli Anna Bunina (1774-1829). Hänen runokokoelmansa nimi on ”Kokematon muusa” (1809). Hän kirjoitti sekä  runoutta että proosaa. Ensimmäisiä naiskirjailijoita yhdisti hyväosaisuus, eikä yläluokkaisen naisen elämäntyyli tarjonnut jännittäviä aiheita romanttiseen runomittaan. Ylevien ajatusten ja jalojen tunteiden kirjallista ilmaisua pidettiin vain miehille lankeavana tehtävänä.

Eräs tuon ajan kirjoittavia naisia oli Jevdokija Rostoptšina (1811-1858). Hän toimi emäntänä salongissa. Hän kuvaa yläluokkaisen naisen elämän tyhjyyttä romaanissa ”Onnellinen nainen” (1852). Hänen kirjansa ”Pakkoavioliitto” (1845) luettiin kuvaavan Venäjän ja Puolan suhteita. Karolina Pavlova (1807-1891) on tuon ajan tunnetuin venäjänkielinen naiskirjailija. Hänen tunnetuin teoksensa on ”Kaksoiselämää” (1848). Siinä naispäähenkilön elämästä päivällä kerrotaan proosana, mutta haave- ja unimaailmaa runomuodossa.

Erityisesti naispuolisia lukijoita varten julkaistiin luonteeltaan melodramaattisia romaaneja. 1800-luvun lopulla tällaista kirjallisuutta tuotti Lidija Veselitskaja (1866-1930), jonka tuotannosta on suomennettu kirja ”Mimotška ottaa myrkkyä” (1893, suom. 1990).

Vuosisadan lopussa naiskirjailijoista kuuluisin oli Anastasija Verbitskaja (1863-1928). Hänen romaaneissaan käsitellään onnea ja menestystä. Ensimmäisenä julkaistiin häneltä kertomuksia nimellä ”Elämän unia” (1899). Hänen läpimurtonsa tapahtui 1900-luvun puolella 6-osaisella menestysromaanilla ”Onnen avaimet” (1908-1913). Sitä myytiin hyvin ja se oli taloudellinen menestys.

Aleksadr Puškin, 1799 – 1837

Aleksandr Sergejevitš Puškin syntyi 6. kesäkuuta 1799 Moskovassa ja kuoli 10. helmikuuta 1837 Pietarissa. Hän oli romantiikan ajan venäläinen runoilija ja kirjailija, jota on pidetty koko venäläisen kirjallisuuden ja sen kultakauden synnyttäjänä.

Koulun jälkeen Puškin heittäytyi elinvoimaiseen ja riehakkaaseen pääkaupungin Pietarin älylliseen nuorisokulttuuriin. Vuonna 1820 hän julkaisi ensimmäisen runoelmansa ”Ruslan ja Ljudmila”, joka aiheutti paljon kiistaa aiheensa ja tyylinsä vuoksi. Vuonna 1820 hänet karkotettiin pääkaupungista, ja hän päätyi Chişinăuhun, jossa hänestä tuli vapaamuurari. Hän pysyi siellä vuoteen 1823 asti ja kirjoitti sinä aikana kaksi romanttista runoa, jotka toivat hänelle laajaa suosiota, ”Kaukasian vanki” ja ”Bahtšisarain suihkulähde”.

Hän kirjoitti kuuluisimman näytelmänsä ”Boris Godunovin” äitinsä maatilalla ollessaan, mutta sai julkaista sen vasta viiden vuoden päästä. Vuonna 1837 Puškin oli vajoamassa yhä syvempiin velkoihin. Puškin haastoi vaimonsa Natalja Gontšarovan väitetyn rakastajan, oman lankonsa Georges d’Anthèsin kaksintaisteluun. Siitä kahden päivän kuluttua Puškin kuoli. Vaimo oli ollut uskollinen. Syynä oli pelkkä harhaluulo.

Puškinin patsas Moskovassa. Kuvien lähde on dreamstime.com.

Häneltä suomennettuja teoksia ovat mm. ”Dubrovskij”, suom. J. A. Hollo (1963), Kirjallisuutta kouluille 5. ”Jevgeni Onegin”, suom. Pirkka Peltola (2009). ”Kapteenin tytär” Karisto (1990). ”Kertovia runoelmia”, suom. Aarno Saleva, Artipictura (1999). ”Muistomerkki: runoja”, suom. Ilpo Tiihonen. WSOY (1999). ”Patarouva ja muita kertomuksia”, suom. Karisto (1980). Kirjailija Hannu Mäkelä on kirjoittanut romaanin ”Pushkinin enkeli” (2013).

Hänen runoihinsa voi tutustua uudesta Olli Hyvärisen suomennoksesta Aleksander Puškin: ”Moskovasta Kaukasukselle Valitut runot 1815-1836” (2018). Kirjassa jokaisen aukeaman vasemmalla puolella on alkukielinen runo ja oikealla puolella sen suomennos.

Valitsin kirjasta esimerkkeinä kaksi runoa. Ne ovat tässä:

1

Vielä puhaltaa hyytävät tuulet,
Tuovat maillemme aamuisin kuuraa,
Vasta paljastui keväiset pälvet,
Nosti esille varhaiset kukat;
Vahankeltaisen ihanan sijan,
Hyväntuoksuisen metisen keljan
Jätti vilkkain tuo mehiläinen,
Lensi varhaisten kukkien luokse,
Kevään tuloa tunnusteli,
Joko saapuisi rakkahin vieras,
Pian vehreiksi saisiko niityt,
Pian palannee tuuheus koivuun,
Esiin puhkeaa tahmeat lehdet,
Alkaa tuoksua kukkiva tuomi.

2

Neitonen katkera itki ja ystävää kiihkeesti moitti:
Nojasi neidon hartiaan mies nuori, nukahti.
Neitonen vaikeni ja vaali kevyttä unta,
Rakkaalleen hymyili läpi kyyneltensä.

Nikolai Gogol, 1809 – 1852

Gogol syntyi Ukrainassa. Toden teolla Gogolin kirjallinen ura käynnistyi, kun hän toimitti kaksiosaisen teoksen ukrainalaisia kansankertomuksia. Niteiden suosio huomattiin Ukrainan lisäksi myös Venäjän kirjallisissa piireissä, ja pian Gogol sai tukijan ja ystävän tuolloin jo nimekkäästä venäläiskirjailija Puškinista.

Hieman myöhemmin Gogol muutti Venäjän silloiseen kulttuurikeskukseen Pietariin, toimi hetken keskiaikaan erikoistuneena historian professorina Pietarin yliopistossa, mutta jätti pian virkansa ja keskittyi yksinomaan kirjoittamiseen.

Gogolin muotokuva. Kuvan lähde on sivusto diez.md.

Gogol on laskettu kirjallisuushistoriassa ensimmäisiin lyhyen proosamuodon eli novellin kirjoittajiin. Erityisen tunnettuja Gogolin novelleista ovat ”Nevan valtakatu”, ”Päällystakki” ja ”Nenä”. Gogolin pitkistä proosateoksista tunnettuja ovat ”Kuolleet sielut” (1842) ja ”Taras Bulba” (1835). Hänen kirjoittamiaan näytelmiä ovat mm. ”Reviisori” (1836) ja ”Pelurit” (1842).

Nikolai Gogolin ”Valitut teokset” (1959) 1. osassa on Jouluyö, Maahisten valtiatar, Taras Bulba, Vanhanajan tilanomistajat, Riita, Nevan valtakatu, Mielipuolen päiväkirja, Vaunut, Nenä, Naimahankkeet ja Päällysviitta. Nikolai Gogolin Valitut teokset 2. osassa on Reviisori ja Kuolleet sielut.

Elämänsä loppupuolella Gogol tuli voimakkaasti uskonnolliseksi ja hylkäsi lopulta kirjallisen uransa uskonnon hyväksi hieman ennen kuolemaansa Moskovassa.

Kirjailija Ivan Turgenev, 1818 – 1883

Ivan Sergejevitš Turgenev syntyi  9. marraskuuta 1818 Venäjällä ja kuoli 3. syyskuuta 1883 Ranskassa. Hän oli venäläinen kirjailija ja runoilija, joka tunnetaan parhaiten kertomuksistaan ”Metsämiehen muistelmat” sekä romaaneistaan ”Isät ja pojat” ja ”Aateliskoti”.

Turgenev syntyi varakkaaseen perheeseen, mutta kärsi tunteellisen ja väkivaltaisen äitinsä kohtelusta koko lapsuutensa. Tavallisen aatelisen peruskoulutuksen jälkeen Turgenev opiskeli Pietarin sekä Berliinin yliopistoissa. Toisin kuin suuret aikalaisensa Leo Tolstoi ja Fjodor Dostojevski, Turgenev ei käsitellyt töissään uskonnollisia aiheita. Tämä johti kohtalaisen viileisiin suhteisiin näitä kirjailijakollegoita kohtaan.

Ilya Repinin maalaama muotokuva kirjailija Ivan Turgenevista. Kuvan lähde on paintingz.com.

Turgenev asui 1850-luvulta lähtien enimmäkseen Ranskassa, jonne hän muutti rakastamansa naisen perässä. Samalla hän levitti venäläisen realismin vaikutteita Länsi-Euroopassa. Tuona aikana hän myös tutustui yhdysvaltalaiseen Henry Jamesiin, joka käänsi hänen teoksensa ”Nov” englanniksi nimellä ”Virgin Soil”, tehden Turgenevia tunnetuksi englanninkielisessä maailmassa. Tässä on eräitä hänen teoksiaan Suomessa:

”Tarpeettoman ihmisen päiväkirja” (1850). Suomennettu 1980 ja 2000. ”Metsämiehen muistelmia” (1852). Suomennettu 2000. ”Kohtaus” (1858). Suomennettu 1957. ”Aateliskoti” (1859). Suomennettu 1964. ”Ensirakkaus” (1860). Suomennettu 2001. ”Isät ja pojat” (1862). Suomennettu 1963 ja 2005.

Ivan Turgenevin Metsämiehen muistelmat on edelleen kertomaperinteen helmiä. Sen tarinoissa välittyy modernia aikaa edeltävä maaorjien ja talonpoikien uskomusmaailma, sekä hienostunut suhde luontoon. Venäjän kansa oli paljolti lukutaidotonta, mutta heidän herransa taas olivat usein ranskaa puhuvia eurooppalaismielisiä liberaaleja. Niinpä slavofiilien ja länsimielisten debatti oli jyrkkä: venäjämielisten katsottiin ihannoivan sivistymättömyyttä ja eurooppalaismielisten taas aristokraattisuutta.

Vaikka häntä muistetaan Suomessa vähemmän nykyään, hän oli 1800-luvulla hyvin tunnettu kirjailija ja venäläisyyden edustaja Euroopassa. Hänen teoksensa vaikuttivat moniin hänen jälkensä tulleisiin venäläisiin kirjailijoihin.

Kirjailija Fjodor Dostojevski, 1821 – 1881

Dostojevskin esikoisteos ”Köyhää väkeä” oli sensaatio Pietarissa kesällä 1845. Ujosta ja hiljaisesta miehestä tuli hetkessä kirjallisten salonkien suosikki. Talvella 1849 Dostojevski pidätettiin yhdessä kolmenkymmenen muun nuoren radikaalin kanssa. Rangaistuksena oli ensin kuolemantuomio, joka peruttiin. Sen jälkeen hän ja hänen ystävänsä joutuivat kaikki Siperiaan, jossa hän joutui elämään neljä vuotta epäinhimillisissä oloissa. Muihin vankeihin ja rikollisiin tutustuminen sai Dostojevskin näkemään entistä selvemmin yhteiskunnallisen vallan rakenteet.

Vuoden 1864 aikana hänen Maria-vaimonsa ja Mihail-veljensä kuolivat. Hän eli surun vallassa, kykenemättä kirjoittamaan ja velat kasvoivat hallitsemattomiksi. Tämän surun keskellä Dostojevski kirjoitti kuitenkin merkittävän teoksen ”Kellariloukko” (1864). Dostojevski pakeni suruaan ja velkojaan ulkomaille, mutta sortui uhkapeliin ja menetti loputkin rahansa. Hän pyysi kustantajaltaan ennakkoa uutta romaani-ideaansa vastaan. Kirjoitustyönsä avuksi hän palkkasi itselleen nuoren Anna-nimisen puhtaaksikirjoittajan.

Pian he menivät naimisiin ja tämä kirjoittajapari onnistui yhdessä 1860-luvun lopulla tuottamaan mestarilliset romaanit ”Rikos ja rangaistus” (1866) sekä ”Idiootti” (1869). Myöhemmin hän kirjoitti myös romaanin ”Riivaajat” (1872). Dostojevskin viimeistä kirjaa ”Karamazovin veljekset” (1880) pidetään hänen suurimpana teoksenaan.

Vuonna 1880 Dostojevski sai kunnian pitää puheen Puškinin patsaan paljastusjuhlassa Moskovassa. Vaikka Dostojevski oli kotimaassaan tunnettu jo elinaikanaan, varsinaisen maailmanlaajuisen kuuluisuuden hän kuitenkin saavutti vasta kuoltuaan. Dostojevski kuoli 28. tammikuuta 1881 Pietarissa.

Edellä oleva perustuu suureksi osaksi Jyväskylän yliopiston kirjasampo.fi -sivuston artikkeliin Dostojevskista.

Kirjailija Leo Tolstoi, 1828 – 1910

Leo Tolstoi on yksi tunnetuimmista venäläisistä kirjailijoista. Tolstoin tunnetuimpia teoksia ovat ”Sota ja rauha” (1865–1869) sekä ”Anna Karenina” (1875–1877). Tyyliltään hän edustaa realismia.

Sota ja rauha on venäläisen Leo Tolstoin suurteos. Maailmankirjallisuuden merkittävimpiin kuuluva teos on 1500-sivuinen historiallinen aikakirja vuoden 1812 sodasta Napoleonia vastaan. Se on myös läpileikkaus koko Venäjän yhteiskunnasta.

Anna Karenina on venäläisen kirjailijan Leo Tolstoin romaani. Kirja kertoo kahdesta romanssista: ensinnäkin Anna Kareninan ja kreivi Vronskin traagisen lemmentarinan ja toiseksi Konstantin Levinin ja Kitty Štšerbatskajan onnellisemman tarinan. Kirja sijoittuu Pietarin ylhäisiin seurapiireihin, ja rivien välistä voidaan lukea yläluokan valheelliseen elämään kohdistuvaa arvostelua.

Leo Tolstoi vanhana lastenlastensa kanssa. Kuvan lähde on sivusto agricolaverkko.fi.

Lev Nikolajevitš Tolstoi syntyi Jasnaja Poljanassa, suurella sukutilalla, joka sijaitsi Tulan kuvernementissa Venäjällä. Hänen isänsä oli kreivi Nikolai Tolstoi ja äitinsä ruhtinatar Maria Volkonskaja. Hänen vanhempansa kuolivat hänen ollessaan nuori ja sukulaiset kasvattivat sen jälkeen häntä. Tolstoi kirjoittautui Kazanin yliopistoon. Hän vaihtoi kielten opiskelun lakitieteeseen eikä lopulta koskaan saanut opiskelujaan päätökseen.

Hän värväytyi pelivelkojen takia armeijaan ja otti osaa Krimin sotaan. Hän teki kaksi Euroopan matkaa ja vakuuttui länsimaiden rappiosta. Sen jälkeen hän vetäytyi sukutilalleen, omistautui kirjalliselle toiminnalle ja maatyöläisten olojen parantamiseen.

Hänen suomennettuja muita kuin edellä mainittuja teoksiaan ovat mm. ”Lapsuus”, ”Poikaikä”, ”Nuoruus”, ”Kasakat”, ”Kuolema”, ”Ylösnousemus” ja ”Hadži Murat”.

Tolstoin kirkkoon kohdistama arvostelu johti siihen, että synodi 1901 julisti hänet harhaoppiseksi ja Tolstoi erotettiin kirkosta. Leo Tolstoi oli todennäköisesti 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tunnetuin venäläinen ajattelija Suomessa. Tunnetuin tolstoilaisuuden kannattaja Suomessa oli Arvid Järnefelt.

Jasnaja Poljana (suom. Kirkas metsäaukio) oli kirjailija Leo Tolstoin koti, jossa hän syntyi ja eli, ja johon hänet on haudattu. Nykyisin se on hänelle omistettu museo. Jasnaja Poljana sijaitsee Venäjällä noin 200 km Moskovasta etelään ja 12 km Tulasta etelälounaaseen.

Kirjailija Anton Tšehov, 1860 – 1904

Anton Pavlovitš Tšehov syntyi 29. tammikuuta 1860 Taganrogissa ja kuoli 15. heinäkuuta 1904 Badenweilerissa. Hän oli venäläinen kirjailija, joka uudisti novelli- ja näytelmäkirjallisuutta.

Anton Tšehov. Kuvan lähde on sivusto kirsinbookclub.com.

Aluksi Tšehov kirjoitti novelleja, pakinoita ja humoristisia kertomuksia. Niitä on julkaistu paljon suomeksi. Niiden kerronta on realistista, mutta tapa hahmottaa maailma uudenlainen, usein impressionistiseksi kuvailtu. Sitä ei voi sijoittaa mihinkään tiettyyn virtaukseen. Tšehovin kerronta on puolueetonta, objektiivista ja tarkkaa. Kieli on konkreettista ja yksinkertaista. Kertomukset ovat tiiviitä, vailla johdantoja ja juonenkäänteitä.

Tšehov siirtyi novelleista myös näyttämötaiteen pariin ja kirjoitti esikoisnäytelmänsä ”Platonov” (1878). Sitä ei aikanaan esitetty, ja se julkaistiin vasta Tšehovin kuoleman jälkeen. Hänen kuuluisin näytelmänsä on 1895 julkaistu ”Lokki”. Tämän jälkeen ”tšehovilaiset” näytelmät saavuttivat yhä kasvavaa menestystä. Hänen viimeisiksi teoksikseen jäivät näytelmät ”Vanja-eno” (1900), ”Kolme sisarta” (1901) ja ”Kirsikkapuisto” (1904).

Anton Tsehovin muistomerkki löytyy Badenweilerista. Kuvan lähde on pixabay.com.

Vuonna 1901 Tšehov solmi avioliiton Moskovan taiteellisen teatterin näyttelijättären Olga Knipperin kanssa. Vuonna 1904 Tšehov oli hoidattamassa tuberkuloosiaan Badenweilerin kylpyläkaupungissa Saksassa, mutta menehtyi sairauteensa.

Lähteenä tähän kirjoitukseen on käytetty erityisesti yliopistojen oppikirjaa ”Venäjän kirjallisuuden historia” (2015). Sen ovat toimittaneet Kirsti Ekonen (filosofia tohtori, Venäjän tutkimuksen dosentti) ja Sanna Turoma (filosofian tohtori, venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin dosentti).

Eino Tienari, Oulu

– – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Olen lukenut jo nuorena venäläistä kirjallisuutta muun kirjallisuuden rinnalla. Vain runoilija Aleksandr Puskinin tuotanto ei ollut minulle aikaisemmin tuttu, mutta osaan hänen tuotantoaan tutustuin tätä kirjoitusta valmistaessani.

Tähän aihepiirin jatko-osana julkaisen blogissani myöhemmin kirjoituksen ”Venäjän kirjallisuudesta vuosina 1900 – 1989″. 

Eino Tienari, Oulu

JAA

3 KOMMENTTIA

  1. Minä en ole lukenut kuin Aleksander Salzenitsyn kirjan Vankileirien Saaristot….jonka jokaisen suomalaisen pitäisi lukea.

  2. Sivistyneessä Euroopassa tuo kirja julkaistiin heti,Suomessa 40-vuotta myöhemmin.Oikein ladotussa kirjassa on 2400 sivua,suomennoksessa vain 1400.Suomennos tehtiin ruotsalaisessa kustantamossa,ja siitä tuli menestys.Vasuritkin arvioivat aatettaan tuon kirjan perusteella ,Kalevi Sorsa SDP tyrmäsi Tammen aikeet julkaista tuo kirja 1974.Otavassa ja WSOY,ssä asiasta vaiettiin,tietoisesti.
    Kirjasta tuli suomettumisen symboli.Solzenitsynin esikuvana on pidetty Dostojevskiä,ja teosta on pidetty eräänä parhaimpana 1900-luvun teoksista.

  3. Kalevi Sorsahan valittiin Pääministeriksi Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ja KGB,n tuella.Sorsan nimi löytyy myös Koiviston kassakaappiin piilottamasta Stasilistasta.
    Sorsa toimi tuolloin Tammen kustannustoimittajana,kun hän kielsi Vankileirien Saariston julkaisemisen,.ja mukana oli myös ilmeisesti Kekkonen.
    Sorsa palautti myös Tammella bumerangina Kalle Päätalon ensimmäisen käsikirjoituksen,joka hyväksyttiin Gummeruksella.Ja loppuhan onkin historiaa.Muut kustantamot jotka olivat hylänneet Päätalon yrittivät ostaa hänet takaisin isolla rahalla,mutta Päätalo pysyi elämänsä loppuun uskollisena Gummerukselle.