Valokuvatarina Syötteen kansallispuiston syyskesästä

Valokuvia syksyisestä maisemasta Pytkynharjun valtavasta ampiaispesästä, poroista, sienistä, lammesta ja tyynestä vedenpinnasta.

1

Linkki Kellarilammesta kertovaan YouTube-videoon.

Ampiaispesä kurkotteli polun tallaajia ison männyn oksassa Kellarilammen rannalla.
Kellarilammen pinta kasvillisuuksineen näytti kuvauspäivänä sekä tyyntä että tuulenvärettä, mutta aurinko porotteli täydeltä terältä pilvettömältä taivaalta. Heijastuksien kuvaajan unelmapäivä!
Lukuisien käytikertojen aikana ei ole ennen tällä Pytkynharjun rinteellä näkynyt poron poroa, vaan nyt kärsivällisyys palkittiin. Nätissä karvapeitteessä olevat porot vasoineen kirmasivat kameroiden edessä. Kuvien tarkkuus ei ole paras mahdollinen, mutta hyvin poroja pääsi tuijottelemaan paikan päällä. Niiden juoksu oli tosi komeaa.
Naamankajärven pinnalle oli aivan pakko tehdä renkaita laituria heiluttelemalla. Aikuisetkin voivat leikkiä luonnossa. Nuoret matkailualan opiskelijat Pudasjärven ammattiopistosta (ehkä Luovin osasto) pystyttivät telttoja järven rannalle, kenties testatakseen luonnossa yöpymistä.
Kurja sienikesä, vai! Pieni tatinpoikanen oli jätetty edellisenä päivänä kasvamaan, mutta pitihän se käydä poimimassa pois porojen ulottuvilta. Parin kesän takainen Syötteen tattivuosi oli taivaallinen lähes konkreettisesti, koska tatit kasvavat korkealla Pytkynharjun lämmössä hyvinä sienivuosina.
Kellarilammen laavu on mielestäni mukavin retkilounaspaikka Syötteen kansallispuistossa. Lisäksi sinne pääsee helposti myös pyörätuolilla ja lastenvaunuilla. Monesti paikalla on ollut retkeilijöiden lemmikkikoiria katsomassa tulistelupaikan makkaranpaistoa makupaloja odottaen.
Mynämäkeläinen pariskunta reippaili Pytkynharjun vaellusreitillä ja ihasteli jääkauden aikaansaamaa harjumuodostelmaa. He olivat turhaan etsineet Romevaaralle lähtevää polkua

1 KOMMENTTI

  1. Olisi mukava saada kommentteja näistä valokuvista, joita olen ottanut puhelimen kameralla.

    Kaleva voisi innostaa lukijoita kaikkien blogien kommentointiin, koska ainakaan minä en ole siihen pystynyt. En kyllä minäkään kommentoi kanssabloggaajien postauksia, vaikka sekin kuuluisi hyvään somekulttuuriin.

    Lukijoiden Juttutupa on jäänyt osaltani sen takia, että ihmiset saattavat kommentoida nimimerkin suojissa aika omaperäisesti. Tähän tulevat kommentit on bloginpitäjän mahdollisuus moderoida eli päättää, mitä julkaistaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.