Menetkö hillaan vai lakkaan Oulunseudulla?

Hirveä haloo hillaanmenosta sosiaalisessa mediassa, vaikka osa hilloista on vielä raakoja!

2

Kokemuksia hillassa käynnistä Oulunseudulla

Tässä blogipostauksessa, audiona ja YouTube-videolla on muutama ajatus hillojen poiminnasta, koska poiminta osuu aika monen muunkin kohdalle joka ikinen kesä. Hillanpoimintaa hehkutetaan sosiaalisessa mediassa niin kovasti, että oli taas pakko suunnata matka hillasuolle, jopa raakojen marjojen perään.

Aamuvarhaisella ajoimme toiveikkaina Oulunseudun hillasoille, tutuille tietämille Yli-Iihin, Iihin ja Ouluun hillan eli lakan poimintaan.

Tämä hilla oli tarpeeksi kypsä, mutta punaposkisia hilloja oli turha repiä raakoina hillasankoon. Vaaleat hillat olivat pahanmakuisia ja paleltuneita tai kärsineet kuivuudesta (suolla!). Mikäs kuoriainen se lepääkään lehdellä?

Hillastuksen varusteita

Matka lähti käyntiin perinteisesti, kun keräsimme varusteet kuten pitkät housut, hupullisen puseron (minä), kumisaappaat villasukkineen, sääskiöljyn, lippalakin ja moskiittoverkon.

Pari valkoista ämpäriä, sekä pieni että iso, todellista ja toivottua tarvetta varten. Reppuun laitettiin kahvit (termospullossa) ja voileivät sekä vesipullot. Puhelimen akku tuli myös ladata täyteen sekä kuvausta varten että turvallisuuden varmistamiseksi, koska hillasuollakin voi eksyä.

Sähköinen marjakartta ja muuta marjastukseen liittyvää

Menomatkalla tutkin hillan eli lakan ominaisuuksia, poimintaa, kasvupaikkoja sekä eri maissa käytössä olevia hillanpoiminnan kulttuureja. Opin paljon hillasta, mutta unohdin sen lähes tyystin, kun

hillasuo osoittautui kuumaksi mäkäräisten valtakunnaksi.

Senkin opin, että etelämpänä sanotaan lakka ja pohjoisessa sanotaan tätä Suomen arvostetuinta marjaa hillaksi. Nimestä viis, mutta se on saavutettavissa yleensä vaikeakulkuisessa maastossa, joka lisää sen arvostusta.

Sähköinen eMarjakartta-sovellus on ilmestynyt vastikään, mutta sen tiedon huomasin vasta kotimatkalla. Se näyttää kuitenkin olevan beta-vaiheessa, koska en saanut sitä toimimaan.

Matkalla nautimme Pohjois-Pohjanmaan rehevästä luonnosta, sinisten ja valkoisten heinäpaalien täplittämästä maalaismaisemasta ja Kiiminkijoen satumaisesta kauneudesta.

Oi, ja niistä valkoisista pilvenhattaroista, joita kaikki haluaisivat aina nähdä sinisen taivaankaaren yllä.

Luontohavaintoja kameralla ja jaloilla

Hillojen poimimisen ohella tein havaintoja luonnosta myös puhelinkameran avulla. Sillä on helppo ottaa videonpätkiä ja kuvia, joista saa nopeasti ”postattua” filmin YouTubeen. Hilloja kertyi vähitellen sangon pohjalle, koska kahdenkin hillan välimatkaa saattoi olla (kilo)metrikaupalla.

Luonnossa kulkeminen on tosi mukavaa liikuntaa ja voittaa ”sata-nolla” hikisen kuntosalin.

Suolla olet melko yksin, vain luonnonkauneus seuranasi, ja toivoisin, että mahdollisimman moni saisi kokea luonnossa liikkumisen ihanuuden ainakin silloin tällöin.

Onnistuin kuvaamaan sinisen perhosen, onnistuin poimimaan muutaman mustikan verensokerin nostamiseksi, onnistuin hyppäämään suo-ojien yli ja muutenkin talsimaan hölskyvässä hetteikössä. Tietysti hillankiilto silmissä.

Poimin ennen tuntemattoman kasvin valkoisine kukkineen, joka osoittautui raatteeksi. Samalla Suomen historian yksi raskas vaihe tuli mieleen kasvin nimen takia.

Opeta lapselle luonnonrakkautta, niin hän osaa aina arvostaa luontoa

Vaivaiskoivun keltaisen lehdet erehdyttävät helposti hillojen metsästäjää, mutta ihmisen tarkkaavaisuus herää eloon luonnossa, jos siellä on lapsesta asti liikkunut. Kerroimme autossa toisillemme omia lapsuuden kokemuksiamme marjastusreissuista.

Hillanpoimijan lippalakin ympärillä tanssi lauma vilkkaita pikku kärpäsiä, joka nauratti meitä muita.

Kaikki oli lapsena viety metsään marjanpoimintaan sääskien, mäkäröiden ja paarmojen syötäväksi, mutta aina eväiden kera. Niin mekin olemme poimineet hilloja lastemme kanssa. Verenhimoiset hyttyset eivät tälläkään kertaa pettäneet, emmekä myöskään jättäneet luontoon tyhjiä maitopurkkeja.

Maitopurkin maatuminen kestää jonkin aikaa. Lapsille kannattaa olla hyvänä esimerkkinä ja viedä omat roskat luonnosta kotiin.

Harmia muuttuvista tavoista luonnossa liikkumisessa

Yksi harmillinen havainto osui tielleni: mönkijän jäljet keskellä suota, jonne oli helppo pääsy maantieltä. Mitähän maanomistaja sanoisi, jos hänen maallaan luvatta ajettaisiin mönkijällä hillojen perässä koko laajan suon halki? Luulisi, että arka suopohjan kasvillisuus tällä kihokkien ja karpaloiden alueella vaurioituu pitkäksi aikaa.

Mönkijällä voi vaurioittaa suon herkkää kasvustoa. Kihokkia poimitaan lääkekasviksi ja karpaloa kerätään pakkassoilta ainakin syksyllä ennen talven tuloa.

En kuitenkaan ehtinyt asiaan sen enempää perehtyä, kun hillakaveri huusi, että minun kannattaa tehdä video metsän laidassa kävelevästä karhusta. Lähdin kahville siinä samassa, en siksi, että pelkäisin metsän kuningasta, vaan kahvihammasta kolotti jo kovasti, enkä ollut edes varma karhun olemassaolosta. Mediaharrastus häiritsi kyllä hillanpoimintaa, mutta minulla onkin sitten kuvallisia muistoja, kun hillat on syöty.

Soiden ojitus hävittää hillakasvustoja

Metsätalous vaatii soiden ojittamista, mutta samalla soiden kuivatuksella tullaan vähitellen hävittäneeksi myös hilla.

Toinen merkittävä havainto oli se, että ojitukset ymmärtääkseni vähentävät hillan kasvustoja, ensin häviävät kukat, sitten koko kasvi, kun suo kuivuu ja suon happamuus vähenee. Ehkä ojitukset ovat merkkinä, että ainakaan lähistöllä ei tulevaisuudessa hilloja löydy.

Milloin Suomessa tullaan rajaamaan jokamiehenoikeuksia ja säätelemään tarkemmin myös marjanpoimintaa?

Suomessa kannattanee pohtia tiukempaa lainsäädäntöä esimerkiksi juuri hillanpoiminnalle ja jokamiehenoikeuksille, koska vapaus saattaa tuoda mukanaan myös ei-toivottuja ilmiöitä.

Esimerkiksi Norjassa on ymmärtääkseni hillojenpoimintaa säädelty paljon tiukemmin kuin Suomessa.

Hillasuolta bongattu poliitikko olisi myös hyvä esimerkki muille kansalaisille luontoliikunnan arvostuksesta.

Voisipa suoliikuntaa myydä kalliina extreme-kokemuksena turisteillekin.

https://www.hyvaasuomesta.fi/node/1700

Vieraile myös toisessa blogissani! Siinä on blogipostauksia pitemmältä ajalta sekä suomeksi että englanniksi. Blogi piti perustaa koulutusteknologian tietotekniikkakurssin ja perusopintojen aikana Oulun yliopistossa. Muun muassa Jari Laru oli jo silloin opettajani kasvatustieteiden tiedekunnassa.

Tässä vielä audio eli podcast.

JAA

2 KOMMENTTIA

  1. jussijuonio, kyllähän täällä Oulunseudulla hillaan mennään! Muualta tulleet puhuvat lakkaanmenosta (lakkaan menosta). Lakkahillo-nimitys on OK. Itäisessä Suomessa käytettäneen enemmän hilla-nimitystä, samoin Lapissa, kun sen sijaan Länsi-Suomessa käytetään enemmän lakka-sanaa.

    En sano juustoleipä, ennemmin leipäjuusto, vaikka minusta se on ollut pelkkä juusto lapsuudestani asti. Sellainen avoimen uunin tulen kuumuudessa paistettu. Suolainen, täplikäs herkku. Juustoa ei saisi laittaa kahvikuppiin palasina, vaan se pitäisi syödä kuumennettuna lautaselta, eikä mitään sokerista lakkahilloa sotkemaan makua. Joku laittaa lakkahilloa jäätelönkin päälle!

    Vasta ja vihta sekottuvat kielessä, vaikka mistä olisi kotoisin!

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.