Häävieraat viihtyivät ihanissa häissä

0

Ystävällinen morsiuspari vei kaikkien huomion Kempeleen kotiseutumuseolla pidetyissä häissä

Näissä häissä ei kursailtu, vaan väki nautti sekä kauniin vihkiparin katselusta että aurinkoisesta kesäsäästä. Ohjelmanumerot, ruokailu lihakeittoineen ja täytekakkukahvit kuuluivat tilaisuuden kulkuun, vaikka pieni huoli oli mansikkatäytekakun riittävyydestä. Lopuksi tanssittiin nurmikolla. Ylläoleva YouTube-video kertoo tapahtumasta amerikanvieraan silmin.

Tuoreen avioparin häämatka suuntautunee ulkomaille, jonne otetaan mukaan sekä parin tytär että myös yksi lahjadollari, joka pudotettiin maitotonkkaan lahjakorttien ja eurojen joukkoon.

Bestman joutui yllättävään ohjelmanumeroon, mutta selvisi siitä oikein hyvin. Amerikanvieras oli innoissaan unohtamassa protokollan.
Morsiamen näytelmäserkku valmisteli häitä koko viikon äitinsä kanssa Sohjanan talossa. Hän leipoi kuivakakkuja entisajan resepteillä.Samassa talossa tarjottiin myös pettuleipää, johon Minna-museonhoitaja oli itse valmistanut pettua.
Pöydät täyttyivät häälounaan nauttijoista. Emännät kantoivat pöydät aamulla paikoilleen niskat väärässä. Siitä eivät häävieraat tienneet tuon taivaallista maistellessaan herkullista, punaisten puolukoiden höystämää lihakeittoa nykyajan muovikupeista.
Morsiamen vihjeestä tuli amerikanvieras välittämään traagisen tiedon Titanicin onnettomuudesta arkkiveisun avulla. 1900-luvun alussa sulhasenkin kohdalla kohtalo olisi voinut puuttua peliin, jos hän olisi matkustanut Titanicillä.
Harrastajateatterissa näyttelevä mummo kansallispuvussaan keinuu perinnekeinussa lapsenlapsensa kanssa.
Vanhan sukulaisrouvan hattu on harvinaista käsityötaitoa, nypläämällä itse tehty. Häävalokuvaajan sinapinkeltainen asu erottui vierasjoukosta harvinaisen värinsä ansiosta.
Sukulaispariskunta olisi ollut muidenkin suomalaisten juhannuskuvaajen unelmakohde, mies tuohilakissaan ja nainen kukkaseppeleessään koivunoksien katveessa, taustalla punamultainen hirsirakennus.
Kempeleen Maa-ja kotitalousnaiset olivat saaneet juuri häiden kynnyksellä uudet esiliinat, joten hääväen tarjoilut sujuivat nätissä asussa tyylikkäästi. Läheisen päiväkodin kylmiöissä tallessa olleet tarjoiltavat tuotiin pöytiin hääväen tungoksessa.
Pieni tyttö kukkaseppele kutreillaan istumassa vanhan ajan koulussa. Pienempi lapsi, poika, kokeili puista karttakeppiä opetuksessa, jossa lapset pohtivat lukujen nimityksiä.
– Katso, eikö olekin tyylikäs tämä tuohikäsilaukku, sanoi yksi emännistä.
Vihkipari, morsiamen leskiäiti, sulhasen vanhemmat ja joku muu lähisukulainen.
Pyhäjoen kansallispuku on ainakin miehellä, sanoi pariskunta. Helavyö ja helmat heiluivat komeasti parin tanssiessa nurmikolla.
Sulhasen vanhemmat olivat tuoneet Riihimäen perinteisiin lasipurkkeihin kulleroita ja koiranputkia.
Pienillä häävierailla oli myös hyvin tähän aikaan istuvia paitoja.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.