Puhelinkaappaus on onneksi ohi

0

Aamun uutiset tulivat toki yllättäen, mutta yllätys ei todellakaan ollut se, että kuka Nokia matkapuhelimet osti. Ennakoin jo vuonna 2011 (http://www.kaleva.fi/blogit/pohjoisen-aani/avojalakasen-jaljilla/80/elopin-epaonnistuminen/1627/) , että Elop on troijalainen ja tarkoituksenaan vain saada Nokian matkapuhelimet vieritettyä halvalla Microsofin kynsiin ja näin se visio näytti toteutuvan. Sopivalla Microsoft myönteisellä johdolla ja osakkeen omistajavoimalla tämä mahdollistettiin, muutoinhan Elop olisi jo aikaa sitten potkittu toimitusjohtajan virasta ulos.

Moni nokialainen on tänä päivänä pettynyt, mutta minä itse taas helpottunut. NSN:llä useimpien työntekijöiden joukossa uutinen koettiin nimenomaan verkkopuolen kannalta hyvänä.  Puhelinkaappaus on vihdoin ohi. Vielä, kun viranomaiset hyväksyvät kaupan, voi nyky-nokialainen oikeasti hengähtää ja uskoa, että firman johto oikeasti on ”kartanon isäntä”, joka haluaa kartanonsa kukoistavan.  Ne, jotka jäävät Microsoftin palvelukseen toipuvat todennäköisesti tämän päivän shokista pian.

Jo aamulla ensimmäisten uutisten tultua tunsin, että kauppa ei tee puhtaasti pahaa Suomelle ja Oululle. Päivän mittaan nousi uutisia mahdollisesta datakeskuksesta. Oululle se olisi elintärkeää saada. Elop ja lakeijat ovat saaneet tehtyä Ouluun paikallisen laman ja sitä myöten palkkatason downshiftattua. Tarjolla on paljon osaavaa ja kohtuudella uudelleenkoulutettavaa väkeä. Yliopiston ja ammattikorkean ym.  koulutuksia on kohtuullisen helppo muokata kysynnän mukaan. Ihmettelen, jos datakeskus menisi jonnekin muualle, kun meillä on kaikki menestyksen ainekset olemassa. Nyt on pidettävä kaikki peukalot pystyssä, ettei tätä mahdollisuutta hävitä.

JAA

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.