Ammattiliittojen kanneoikeus hallitusohjelmaan

Minulla on kirjoitus valmiina myös Oulun kaupungin matkailuun liittyen, mutta säästän sitä vielä ;-) Painetun Kalevan mielipideosatolla on ruuhkaa ja siten otsikossa olevan kirjoituksen...

Isien oikeudet

Vanhastaan äideillä on ollut oikeus olla kertomatta syntyvän lapsen isää, lainsäädäntö on suojellut naista. Tänä päivänä kuitenkin yhä enemmän on isiä, jotka haluavat osallistua...

Hetemäen työryhmän veroraportti ja kulutuksen verotus

Jatkan kirjoittamista ja pohdiskelua Hetemäen työryhmän veroraportista ja siinä esitetyistä kulutuksen verotuksen muutoksista. Raportti ehdottaa korotuksia mm. arvonlisäveroon, energia- ja ympäristöveroihin, makeisiin, virvoitusjuomiin, jäätelöön...

Kansan kahtiajakautuminen on jo totta

Kaikkialla puhutaan, että kansan kahtiajakautuminen pitää estää, vaan tosiasia näyttää olevan se, että kansa on jo jakautunut kahtia. Ainakin, kun katsoo Verotuksen kehittämistyöryhmän loppuraportin...

Tunnuksetonta joulun juhlintaa?

Viikonloppuna uuden vuoden juhlinnan lisäksi lueskelin joululoman aikana tulleita lehtiä, mm. Suomen Kuvalehteä. Suomen Kuvalehdessä on usein hyviä artikkeleita. Nyt mieleeni erityisesti jäi imaamin...

Jätteitä siellä, jätteitä täällä….

Oulun jätehuolto on laajentamassa Ruskon jätekeskusta. Kaupunginhallitus kannanotossaan toteaa mm., että laajentamisen johdosta Oulu ei tarvitse näillä näkymin Punaiseladonkankaan jätekeskusaluetta lainkaan. Punaisenladonkankaan taistelu kuitenkaan...

Erityislainsäädäntö valtionavusta

Silmiini pisti eduskunnassa käsittelyssä oleva lakialoite eräiden naisjärjestöjen valtionavusta annetun lain muutosesityksestä. Sinänsä aloite itsessään on aivan entisen lain mukainen, mutta huomioni kiinnitti se,...

Kaivosrahat valuvat ulkomaille

Joka puolella hehkutetaan kuinka kaivosala on nouseva ala. Toki alan näkymät tällä hetkellä ovat valoista, kun markkinahinnat ovat olleet pitkään noususuunnassa. Ala työllistää ja...

Ehdoton ei lukukausimaksuille

Kommenttini ei päässyt Kalevan sensuurin läpi itse juttuun, niin otetaan sitten tämä blogi avuksi. Lyhyestä virsi kaunis. Siis ehdoton EI lukukausimaksuille. Opiskelijat kittuuttavat jo niin...

Kommentti

Ilmeisesti tarkoitat erikoisluokkia (musiikki, kuvataide, liikunta jne). Erityisluokilla tehdään töitä erilaisten lahjakkuuksien kanssa.