Tagit Sininentulevaisuus

Tagi: sininentulevaisuus

Oulun kaupungille ja Oulun yliopistolle yhteinen yliopistokaupunkistrategia

Oulun yliopisto on keskeinen osa Oulun kaupunkia ja vice versa. Täten niin yliopiston kuin kaupunginkin tulisi toimillaan tukea toinen toisensa toimintaa ja elinvoimaa. Kaksisuuntaiset...

Oulun venepaikkamaksut määritetään palvelutason mukaan

Tein 11.11.2019 valtuustoaloitteen Oulun venepaikkakäytäntöjen uudistamiseksi (linkki). Alla yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikin 5.2.2020 antama vastaus kyseiseen valtuustoaloitteeseen. "Yhdyskuntalautakunta hyväksyi uudet venepaikkasäännöt 26.2.2019. Veneilykausi on 1.6.–30.9.välinen aika. Esimerkiksi...

Oulun kaupungin tulee luopua kadunvarsien vaalimainostelineistä

Perusteluna luopumiselle nostan esille vaalimainostelineissä oleviin vaalimainoksiin kohdistuvan toistuvan ilkivallan ja telineiden rikkomisen, joista aiheutuu taloudellisia kuluja niin kaupungille kuin puoluejärjestöille ja valitsijayhdistyksille. Telineistä luopuminen...

Mikä Oulussa mättää

Vuodesta toiseen törmäämme Oulussa koulujen suhteen samoihin ongelmiin, jotka johtuvat samasta syystä. Kaavoituksen ja sivistyspalveluiden vuoropuhelu ei vaan Oulussa toimi. Viimeisimmät todisteet siitä liittyvät...

Kyläkouluja lopettamalla ei Oulun taloutta pelasteta

Tämä kirjoitukseni julkaistiin 13.2. mielipidekirjoituksena Kalevassa (paperi). Oulun ulkoinen arvointi on valmistunut konsultti Laesterän toimesta. Ja taas on kyläkouluja Oulussa lopetusuhan alla. Tällä kertaa tällaisia...

Miksi Siniset? Pyytäjiä oli.

Tämä blogikirjoitus minun on pitänyt kirjoittaa jo monta kertaa aiemmin. Viime aikojen kyselyt uudesta puolueestani saivat minut tarttumaan vihdoin tähän aiheeseen. Eli miksi valitsin...

Siniset eivät pelkää hallitusvastuuta, mutta yhdessä asiassa en kompromissiin suostu

Hallitusvastuu on kova paikka. Tämän tietävät kaikki ne puolueet, jotka ovat hallituksessa olleet. Toiset puolueet ovat hallitusvastuun kestäneet koko vaalikauden, toiset eivät. Vaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa...

Miksi erosin perussuomalaisista

Minulta ovat jotkut kyselleet, miksi erosin perussuomalaisista. He, jotka minut tuntevat eivät ole kyselleet, vaan todenneet, että hyvä juttu. Palataan ajassa taaksepäin. Ennen Perussuomalaisten puoluekokousta...
MAINOS