Paras lukio halutaan lopettaa!

1

Näinhän se menee.

Tänään uutisoitiin, että Oulunsalon lukio on Pohjois-Pohjanmaan paras lukio. STT:n vuotuisessa lukiovertailussa on verrattu lukioiden ylioppilaskirjoitusten keskimääräisiä tuloksia kolme vuotta aiemmin lukiossa aloittaneiden yläkoulun päättötodistuksen keskiarvoon. Eli tässä vertailussa otettiin huomioon opiskelijoiden lähtötaso, ja täten lukion vaikuttavuudesta saatiin parempi kuva.

Torstaina uutisoitiin luonnontieteen kandidaatti Saku Vaaralan pro gradu -tutkimuksesta, joka on tehty Oulun yliopiston maantieteen tutkimusyksikössä mm. maantieteen tutkimusyksikön johtajan, professori Jarmo Rusasen ohjauksessa. Kyseisessä tutkimuksessa on tutkittu Oulun kaupungin kouluverkkoa koulujen saavutettavuuden kannalta.

Lukioverkon osalta Vaarala päätyy tulokseen, jonka mukaan oululaisnuorten asuinpaikkojen sijainti tukee vuodelle 2027 hajautettua lukioverkkoa. Eli toisin sanoen saavutettavuuden kannalta Vaarala päätyy tulokseen, että, jos lukioita on tarpeen vähentää, kannattaa lukioita lakkauttaa Oulun keskustasta eikä vanhojen kuntien kuntakeskuksista. Täten reuna-alueiden lukiot Haukiputaalla, Kiimingissä ja Oulunsalossa tulisi säilyttää.

Selvityksessä vuodelta 2016 havaittiin, että peruskoulun jälkeinen tutkinto jää todennäköisemmin hankkimatta, jos koulumatka on pitkä ja vaivalloinen.

Lukion saavutettavuudella on siis väliä!

Mielestäni Oulun lukioverkko pitäisi tarkastella lukio lukiolta. Nyt esim. Oulun lyseon lukio on rajattu lukioverkkotarkastelun ulkopuolelle. Kuitenkin sen tuleva perusparannusinvestointi on kuulemma kokonaishinnaltaan jo 17 miljoonaa euroa!

Mutta ei. Nyt lukioverkkotarkastelu lähtee siitä, että ainakin Oulunsalon lukio tulee lopettaa. Älkää muuten puhuko minulle siirtämisestä – siirtämispuheille nauravat aidan seipäätkin!

Eli tutkitusti Pohjois-Pohjanmaan paras lukio, joka tutkitusti saavutettavuuden kannalta tulisi säilyttää, halutaan lopettaa!

Sanomattakin on selvää, että Oulunsalon lukio on myös Oulunsalon elinvoiman kannalta elintärkeä. Perusteluja Oulunsalon lukion puolesta on loputtomasti. Toivottavasti edes nämä viimeisimmät uutisoinnit vakuuttaisivat niin valmistelijat kuin päättäjätkin ymmärtämään Oulunsalon lukion arvon.

JAA

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.