Viime viikolla suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori Janne Saarikivi kirjoitti siitä, kuinka suomalaiset ovat niin kynnysmattoja, että antavat englannin kielen talloa kieltämme mennen tullen ja vielä palatessakin. Uuttahan tämä ei sinänsä ole, sillä asiasta on oltu huolissaan jo aikaisemminkin: vuonna 2015 Laura Niemi on kirjoittanut Kotuksen blogissa, kuinka etenkin pääkaupunkiseudulla voi olla vaikeaa saada ravintolassa suomenkielistä palvelua. Kyse ei aina ole edes siitä, etteikö henkilökunnalta taittuisi suomi – toisinaan englannin kieli ravintolan nimessä, ruokalistassa, sosiaalisen median kanavissa ja asiakaspalvelussa voi olla imagovalinta. Halutaan olla niin sanotusti kansainvälisiä. International, saattaisi joku sanoa.

Ilmiöltä on vaikea välttyä koto-Oulussakaan. Kauppakeskuksen kadun varrella kummittelevat Jungle Juice Bar, La Torrefazione, Bacaro Doppio ja Arnolds. Vähän matkan päähän voi mennä kahville Coffee Houseen tai Robert’s Coffeehen. Juomalistoilla väijyvät coffee, tea ja champagne. Juomien koot ovat valinnanvaraisia: small, medium tai large. Itse vielä taklaan moiset kielelliset tilanteet juomaa tilatessani helposti, kuten lähes kuka tahansa sukupolveni edustaja ylipäätään. Muodikkaan englanninkielisiä ruokalistoja plärätessäni en kuitenkaan voi olla ajattelematta kuhmolaista mummelia, joka tahtoisi isolla kirkolla vieraillessaan tilata itselleen kahvin ja pullan, muttei löydä koko kuppilasta sanaakaan suomea.

Olen muutenkin ihmetellyt, kuinka vähän suomalaiset tuntuvat toisinaan arvostavan omaa äidinkieltään. Teinien yökkimisäänet junttia suomen kieltä kohtaan vielä ymmärrän, sillä alle 20-vuotiaana kaikki muukin on joka tapauksessa noloa ja hirveää. Sen sijaan en ymmärrä sitä, miten vähän aikuiset ihmiset – puhumattakaan yhteiskunnallisista vaikuttajista – välittävät kielemme tilasta. Yllä mainitsemassani Saarikiven kolumnissa kerrotaan, kuinka vain noin kaksi kolmasosaa (~66 %) suomalaisista on sitä mieltä, että maahanmuuttajan on osattava suomea. Norjassa kuitenkin 97 % väestöstä on sitä mieltä, että maahanmuuttajankin on asioitava norjaksi. Maassa maan tavalla.

Menneenä syksynä pääkaupunkiseudun päättäjät ovat arponeet kokonaan englanninkielisen lukiokoulutuksen mahdollisuutta. Silloin myös äidinkielen opetus olisi englanniksi. Isossa osassa suomalaisia yliopistoja maisterivaiheen koulutukset ovat jo kokonaan englanniksi. Niiden määrää lisätään jatkuvasti.

Kaikista eniten hämmästelen kuitenkin heidän asenteitaan, jotka muuten vaikuttavat olevan ylpeitä ja isänmaallisia suomalaisia. Tämä voi olla oma rajoittunut näkemykseni asiasta, mutta kaikista vähiten oikeakielisen suomen tuottamisesta tuntuvat välittävän he, jotka toitottavat torvi suorana kansallismielisiä näkemyksiään iltapäivälehtien kommenttipalstoilla. Suomalaisuus ei ole kelvannut edes Soldiers of Odinin nimeen, ja esikuvakin on pöllitty norjalaisesta mytologiasta. Perinteiset suomalaiset arvot kyllä kelpaavat, mutta kieli sen sijaan ei.

Lieneekö syy sitten kielemme välillä turhan korostetussakin pienuudessa vai sen näennäisessä erikoisuudessa maailman mittapuulla, ettemme kehtaa pitää siitä meteliä. Suomessa kun tuntuu muutenkin vallitsevan sellainen kultturi, että kynttilä on parempi pitää vakan alla paloi se tai ei, niin emme sitten tohdi rehvastella kielellämmekään – tai varsinkaan sillä. Teettämäni pienimuotoisen ja epävirallisen kyselyn perusteella 88 % vastaajista (eli 301 ihmistä) on sitä mieltä, että suomen kieli on kaunis. Jossakin silti mättää, kun mieluummin survomme rakasta lingua francaamme jokaiseen mahdolliseen asiayhteyteen. Jotain on pielessä, jos edelleen suurta ja mahtavaa arvostetaan enemmän kuin omaa, erikoista ja rakasta. Sitähän äidinkieli toivottavasti ihmiselle on.

Itse taistelen sinnikkäästi englannistumista vastaan kaikin keinoin. Kommunikoin aina suomeksi, kun se suinkin on mahdollista. Välillä teen niin jopa silloin, kun se ei ole: pelkkää englantia puhuvalle ruokalähetille sanon kiitos, ole hyvä ja heippa, ja ravintolassa kuin ravintolassa yritän tilata aina ensin suomeksi. Tällä vuosituhannella on ollut ilmeisen muodikasta tatuoida itseensä jokin vieraskielinen lause (välillä jopa piittaamatta siitä, ymmärtääkö tatuoinnin ottaja kieltä itsekään). Minun jalassani on tekstiä suomeksi. Sivutyönäni teen ja myyn pieniä käsitöitä. Olen nimennyt erilaiset kuosit ja mallit suomenkielisillä nimillä.

Toisinaan asioiden ylläpitäminen ja puolustaminen vaatii jääräpäisyyttä. Kommunikoin kyllä englanniksikin sujuvasti ja mielelläni, mutta en tee sitä suomen kielen kustannuksella. 1800-luvun lopussa valtiopäivillä taisteltiin, jotta suomen kieli saatiin tasa-arvoiseen asemaan ruotsin kanssa. 1900-luvun alussa oli mullistavaa, kun koulutusta pystyi saamaan suomeksi. Sadan vuoden takaiset riemut ovat jo unohtuneet, kun englannin kielelle pedataan hallitsevaa paikkaa koko kulttuuriin.

Suomen kieli kuitenkin elää ja voi hyvin. Meillä on kirjallisuutta, oma kielioppi, virallisen kielen asema ja koulutusta suomeksi. Ei siis ole kovinkaan todennäköistä, että täydellistä kielen syrjäytymistä tapahtuisi. Kielten väistymisiä ja kuolemisia on kuitenkin nähty historiassa jo äärettömiin. Toisinaan vain käy niin, että valtakieli syö pienemmät pois tieltään. Sellaista häpeää en kuitenkaan suostu katselemaan, että itse olemme niitä, jotka edesauttavat oman kielensä rappiota.

JAA

8 KOMMENTTIA

  1. Paljon ajattelemisen aihetta. Hyvä kirjoitus, ja monista aiheista voisi vielä jatkaa. Mutta hei!! Kirjoitaja on suomen kielen opiskelija, ja siksi haluan nipottaa kielenkäytöstä. Nykysin näyttää yleistyneen tyyli sanoa epäfennistisesti ”he, jotka” fennistisen ”ne, jotka” asemesta. Hyperkorrektiuttako? ”Kaikista eniten hämmästelen kuitenkin heidän asenteitaan, jotka muuten vaikuttavat olevan ylpeitä ja isänmaallisia suomalaisia.” Luontevaa olisi: ”niiden asenteita, jotka muuten vaikuttavat olevan…” Ja edelleen: ”kaikista vähiten oikeakielisen suomen tuottamisesta tuntuvat välittävän he, jotka toitottavat torvi suorana kansallismielisiä näkemyksiään iltapäivälehtien kommenttipalstoilla.” Ei, vaan ”ne, jotka”. Luontevuus ja fennistisyys kunniaan, viimeistä piirtoa myöten!

    • Kiitos paljon kommentista ja korjauksesta! Voi olla paatuneen fennistinkin kielenkäytössä korjausta vaativia yksityiskohtia. ”Ne, jotka” -rakenne on siis kieliopillisesti oikein, mutta tekemäni pienimuotoisen taustatutkimuksen mukaan ”he, jotka” -rakenne on kaikesta huolimatta yleistymään päin. Kiinnostavaa nähdä, kuinka kehityksen tulee käymään, ja mikä on lopulta Kotuksen kanta asiaan.

  2. Kiitos kolumnistasi Jessi Jokelainen. Hyödyllistä, hyvin hyödyllistä asiaa kielestämme, sen säilymisestä jne. Suomenkielen opettajani oli aikoinaan 1960- luvun alussa (huom!) jopa sen aikaisten näkemysten mukaan vanhanaikainen ”korppu”. Hän vaati sanaluokkien, sijamuotojen
    verbin aikamuotojenja – tapaluokkien ihan ehdotonta osaamista. Minusta oli jopa hauskaa tehdä ns. jäsennystehtäviä. Sarakkeissa alekkain kirjoitetut lauseet ja niihin sitten sijamuodot ja muut ”tykötarpeet. Seuratessani omien poikiemme lukio-opetusta heillä ei kai niinkään painotettu näitä. Liekö sitten kielioppipainotteinen suomenkielenopiskelu jo vanhanaikaista, mene ja tiedä. Mutta hyvin herkästi kyllä korvaani tarttuu jopa toimittajien ja muiden kielen parissa työskentelevien karkeatkin virheet, vai ovatko ne jo hyväksyttyä puhekieltä? Esim. järjestyslukujen lausuminen tuottaa paljon hankaluuksia monille kielenkäyttäjille. Lopuksi vapaasti lainattuna: Englanninkielisiksi emme tule ruotsinkielisiksi emme halua, olkaamme siis suomenkielisiä.

    • Kiitos mukavasta kommentistasi! Nykyinen lukion opetussuunnitelma ei käsitä kieliopin opetusta ollenkaan – ainoat kieliopilliset asiat lukion aikana käydään yleensä läpi kertaavassa mielessä ennen ylioppilaskirjoituksia. Itse lukiolaisten kirjoitustöitä tarkastaneena olen kuitenkin sitä mieltä, että kieliopin syvällisempi tarkastelu olisi sielläkin paikallaan. Joskin lukion äidinkielen oppimäärä on jo nykyisellään niin täyteen ahdettu, että olisi suorastaan utopistista löytää vielä laajalle kieliopillekin tilaa.

  3. Hieno kirjoitus! Noinhan se juuri on! Yksinkertainen ja selvä asia. Eikä tuo sitä tarkoita, että kielitaito olisi pahasta. Kaikki on hyvästä. Norjassa kulkiessani puhun norjaa, Ruotsissa heidän kieltään ja englantia, saksaa sekä jokunen sana ranskaa, silloin kun sitä tarvitaan. Mutta kahvilat, ruokalat ja muut palvelulaitokset voisivat hyvin olla Suomessa suomeksi, koska niinhän ne ovat muuallakin hallitsevilla kielillä.

  4. Kun 700 vuotta oli ”hienoa” puhua ruotsinkieltä ja toistasataavuotta hallittiin meitä venäjäksi. Olemme kielipoliittisia orjia etsimään jotakin muuta kieltä kuin suomea, jolla meitä hallittaisiin oman kielen sijasta. Hämästyttävinta tässä onkin akateemisesti sivistyneiden ihmisten oman kielen häpeä. Ensin ruotsin viranomaiset kitkivät suomen kielen käyttön hallinnosta, sitten venäläiset tekivät samoin ja nyt sen tekee oma yliopiston johto. Häpeä mikä häpeä kun osaa vain suomenkieltä.

  5. Kiitokset Jessi kun niin sanotusti nostit kissan pöydälle. Eihän tässä ole enää kyse kielihäpeästä, vaan ihan yleisestä identiteettikiriisitä, kun seuraa miten virastot ja valtionyhtiöt yksi toisensa jälkeen ”kansainvälistävät” nimiään. Kivimiehet kantavat vielä toistqaiseksi Helsingissä valopallojaan, mutta koskahan heidätkin siirretään ”Finnish National Railways”:in alle?

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.