Parisataa vuotta sitten etevä brittiläinen lääkärismies Edward Jenner havaitsi, että lehmärokon sairastaneet karjanhoitajat ovat immuuneja silloisina aikoina väkeä kaataneelle isorokolle. Johtopäätöstä seurasi lääketieteellistä maailmaa järisyttänyt uusi keksintö, rokote. Kun heikennettyä taudinaiheuttajaa pistetään ihmiskehoon, immuunipuolustus aktivoituu ja kehkeilee vasta-aineet tautia vastaan. Jos ja kun oikea elävä virus sitten eksyy elimistöön, seurauksena ei olekaan henkitoreisiin vievä ruttotauti, sillä elimistö tunnistaa viruksen ja kykenee listimään sen jo olemassaolevilla vasta-aineilla. Näppärä mies tuo Jennerin Eetu.

Niin mainio keksintö oli rokote, ettei lapsia enää tarvinnutkaan tehdä niin ikään varalle, kun lapsikuolleisuusluvut lähtivät roimaan laskuun. Tuberkuloosi eli keuhkotauti saatiin kuriin myös parantuneen hygienian ansiosta, mutta muun muassa tuhkarokko-, vihurirokko-, polio-, hinkuyskä-, jäykkäkouristus-, sikotauti- ja kurkkumätätartunnat on saatu rokotuksilla hävitettyä ihmispopulaatiosta miltei kokonaan. Syytäkin on: jolleivat edellä mainitut sairaudet aiheuta itsessään epämiellyttäviä oireita, niiden jälkitaudit ovat usein vähintäänkin ikäviä seuralaisia. Lapsen kuoleminen aivotulehdukseen, keskushermoston lamaantumiseen, halvaukseen, keuhkolamaan tai omaan yskäänsä on epäilemättä unohtumaton kokemus.

Mustan surman hallitsemattoman leviämisen alkamisesta ihmiskunnan keskuudessa on kulunut jotakuinkin 700 vuotta. Isorokko on saatu hävitettyä maailmasta viimeistä virusta myöten 38 vuotta sitten. Tuhkarokkoakaan ei ole tarvinnut Suomessa sairastaa sitten 70-luvun. On siis kulunut jo jonkin aikaa siitä, kun ihmiskunnan on viimeksi tarvinnut sairastaa kunnolla. Lääketiede on pitänyt hyvän huolen siitä, että tällä planeetalla ei tarvitse kuolla pilkkukuumeeseen.

Kaikesta päätellen ihmisen muisti on kovin lyhyt. Niin pitkään olemme saaneet elää terveinä, että kaukaisuudesta on ryhtynyt kuulumaan soraääniä. Kyseisten soraäänten mukaan elämme niin terveessä maailmassa, ettei rokotteilla ole minkäänlaista virkaa. Ja koska rokotteilla ei ole minkäänlaista virkaa, on sama elää ilman. Kuulin joskus huhua, että nykyinen tilanne vähäisen sairastamisen suhteen olisi rokottamisen ansiota. Siihen en saanut soraääniltä vastausta, sillä mutina häipyi kuulumattomiin.

Mutina on muuttunut pikkuhiljaa foliohattujen pykäämiseksi, sillä joidenkin huolestuneiden eläjien mukaan koko rokotusrumba on saanut alkunsa lääkeyhtiöiden rahanahneudesta. Ilmeisesti rokote sairastuttaa pahemmin kuin itse sairaus. Kysyisin mielipidettä asiaan muutamalta sadalta miljoonalta isorokkoon kuolleelta henkilöltä, mutta olosuhteiden pakosta se on hiukan haastavaa. Uskallan silti tehdä arvauksen heidän puolestaan, että miellyttävämpää olisi ollut elää kuin kuolla hikisenä ja paiseisena kesken parhaan elämisen.

Ajattelulla on seurauksensa, sanoi joku joskus. Jotta saisimme nauttia elämästämme ilman tappavien tartuntatautien kavalkadia, tulisi kansallisen rokotekattavuuden olla yli 95 %. Ahkeraa foliohattujen rakentamista on kuitenkin seurannut sellainen pieni juttu, että rokotekattavuus on laskenut ympäri Euroopan. Myös Suomessa on joitakin alueita, joilla rokottamattomuudesta on tullut samantapaista muotia kuin nappiverkkareista: tuntuu aluksi järkevältä ja muodikkaalta investoinnilta, mutta lopputulos on epäkäytännöllinen ja ruma, ja kaduttaa väkisinkin jossain vaiheessa.

Katumus kyseistä investointia kohtaan näkyy jo nyt. Luodon kunnassa Pohjanmaalla yleinen rokotekattavuus on 64 %, ja nyt kuntaa riivaa altistuminen tuhkarokolle. Siispä kunnan asukkaat ovat sännänneet pää kolmantena jalkana tehosterokottamaan itseään nyt, kun uhka onkin todellinen. Sanoisin tähän kohtaan jotain kognitiivisesta dissonanssista, mutta tuskin kuulevat huolella kyhättyjen foliohattujensa läpi. Toisaalta jos tuntuu järkevältä ja loogiselta johtopäätökseltä, että vakavaan virukseen sairastuminen on pienempi paha kuin ottaa piikki olkavarteen, joka estää kyseisen viruksen saamisen, ei argumentti menisi perille varmasti muutenkaan.

Mutta sellainen on ihmismieli: jos oikeita ongelmia ei ole lähimaillakaan, niitä keksitään. Ongelmien lähde on Ahne Ja Ilkeä Lääketeollisuus™ niin kauan, kunnes luontoäiti palauttaa epäilijät takaisin ruotuun 50 vuotta sitten nujerrettujen tautiepidemioiden muodossa. Enkä nyt ole varma, mutta saattaa olla, että rokotteet alkavat jälleen kiinnostaa siinä kohtaa, kun valitsee kaupassa lapsen kokoista arkkua. Ehkä kiinnostaisi myös siinä kohtaa, kun itse pukkaa horsmaa kulkutaudin uhrina, mutta kuolleita nyt ei kiinnosta paljon mikään.

Toisaalta tähän pätee myös luonnonvalinta. Sinänsä ikävää, että luonnonvalinta kohdistuu nyt myös heihin, jotka eivät ole tietoisesti päättäneet pelata omalla tai lastensa terveydellä rulettia. Nappiverkkarit pakotetaan nyt myös heidän päällensä, jotka eivät ole niitä alun alkaenkaan halunneet ostaa. Jennerin Eetu ja muut lääketieteen soihdunkannattajat kääntyilevät tällä hetkellä haudoissaan erittäin epämukavasti.

JAA

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.