Seuraava keskustelukatkelma on käyty Facebookissa ja liittyy uutiseen opetussuunnitelman uudistamisesta sukupuolisensitiivisemmäksi:

Myllytys aiheesta alkoi jo keväällä, mutta mikäli joku on sattunut nukkumaan onnensa ohi, niin tiivistänpäs uutisen sisällön: uudessa opetussuunnitelmassa aiotaan kiinnittää entistä tarkemmin huomiota siihen, kuinka lapsen kyvyt huomioidaan sukupuolesta välittämättä tai siihen takertumatta. Sukupuolistereotypioita tulisi purkaa eikä sukupuolta tulisi tarpeettomasti korostaa tilanteissa, joissa sillä ei tulisi olla merkitystä. Ja niin vain keltainen media sai 90 % Suomesta lietsottua raivoon otsikoimalla uutiset siihen tapaan, että ensivilkaisulla kenelle tahansa jäi mielikuva, ettei poikia saa kutsua pojiksi eikä tyttöjä tytöiksi, ja koko maailman tulisi tästedes ryhtyä teeskentelemään, ettei sukupuolia ole olemassakaan.

Pöyristyttävää on jo itsessään se röyhkeys, millä uutisia klikkiotsikoidaan nykyään, mutta mieleni tekee ryömiä mummoni helmoihin itkemään siitä faktasta, kuinka harvat oikeasti jaksavat edes avata koko hiivatin uutista. Käsitykseni mukaan klikkiotsikointiin joudutaan turvautumaan, koska (se vähäinenkin) lukeva kansa ei muilla keinoin jaksa kiinnostua uutisten avaamisesta ja lukemisesta. Siinä kohtaa ollaan oikeastaan jo melko huolestuttavilla poluilla, kun edes klikkiotsikot eivät saa lukijoita näkemään uutisen avaamisen vaivaa, vaan johtopäätökset vedetään kuuden sanan pituisesta otsikosta, ja vieläpä sellaisesta, jonka totuusarvo on huolestuttavan usein lähellä nollaa.

Toinen hyvä esimerkki on taannoin ilmestynyt uutinen liikennemerkkien muuttamisesta ”sukupuolineutraaleiksi”. Sosiaalinen media räjähti kuin neuvostoaikainen leivänpaahdin, ja keskustelussa ehdittiin jo kyseenalaistaa valtion varojen käyttökohteiden järkevyys sekä ajan luonteen mukaisesti mukaan vedettiin myös maahanmuutto ja terrorismi. Sitten joku kehtasi lukea itse uutisen, ja kävikin ilmi, että liikennemerkkien uusiminen on osa tieliikennelain uudistusta, ja suurin syy merkkien uudistamiseen on liikenneturvallisuuden parantaminen parempien heijastuspintojen ja yksinkertaisempien hahmojen kautta. Näen sieluni silmin, kuinka uutisen kirjoittanut toimittaja on dramaattisesti yhdellä sormella näpyttäen kirjoittanut otsikkoon ”SUKUPUOLINEUTRAALI”, painanut ”julkaise” ja nojannut tuolissaan taakse kahvikuppi kädessä odottamaan lopputulosta vienosti höhöttäen.

Mikä sitten aiheuttaa sen, ettei kansa jaksa enää liikutella silmämuniaan edestakaisin senkään vertaa, että tarvittu informaatio välittyisi tietoisuuteen? Silkka laiskuus on varmasti osa ongelmaa, sillä kyllähän siihen nyt kuluu kolmisenkymmentä sekuntia, kun avaa uutisen internetissä ja lukee sen läpi. Toinen puoli kuitenkin tuntuu olevan se, että ihmiset tahtovat väkisin suututtaa itsensä. Ja kun sinne vihan syövereihin on jo päästy mukavasti muhimaan, niin sieltä ei tee mieli tulla pois edes silloin, kun joku esittää järkeviä vasta-argumentteja perusteineen kaikkineen.

Enkä tässä suinkaan osoittele syyttävällä sormella ainoastaan muita, vaan vikaa on itsessänikin. Lankesin itsekin viime keväänä klikkiotsikon luomaan harhakuvaan ja kerkesin jo närkästyä siitä, kuinka typerältä kuulostaakaan termien ”tyttö” ja ”poika” poisto käytöstä koulumaailmassa. Itseäni vikkelämpi ystäväni kuitenkin valisti minua uutisen todellisesta tarkoituksesta, mutta siitä huolimatta teki mieli olla uskomatta ja rutista vastaan. Kuulostaa hölmöltä, eikö? Uskon kuitenkin, että huomattavan monet sortuvat samaan emotionaaliseen ansaan. Mistä muuten uutisten kommenttibokseihin riittäisi vastahankaan rutisijoita? Onhan se nyt kaikin tavoin helpompaa tuutata omia mielipiteitään caps lock päällä sormenpäät savuten, kuin oikeasti perehtyä aiheeseen, sivistää itseään sekä jopa kyseenalaistaa omia mielipiteitään ja – apua – myöntää ehkä olevansa väärässä.

Klikkiotsikointi on jo niin salakavalan varmasti hiipinyt osaksi journalismia, että paluuta entiseen tuskin enää on. Siksi olenkin huolissani myös julkisen keskustelun laadusta: tuleeko jatkossakin keskustelu yhteiskunnallisista asioista olemaan sitä, että kolmestasadasta kommentista neljässä on tavoitettu asian ydin, ja loput 296 ovat silmälappujen välistä möyhöttämistä? Ja mistä tässä tulisi olla eniten huolissaan: kansan laiskuudesta, luetunymmärtämisen heikkoudesta vaiko kyvyttömyydestä introspektioida ja argumentoida kunnolla?

Pahoittelen otsikon aiheuttamaa mahdollista pettymystä, mutta nyt menenkin tästä nojaamaan työtuolissani taaksepäin ja höhöttämään vienosti itsekseni.

JAA

2 KOMMENTTIA

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.